Tarvon sillat

Lähikulmilta

Moni yrittäjä osallistui Munkkiniemen yhteiseen kiertotaloustapahtumaan

Munkkiniemen alueen yrittäjät järjestivät yleisölle avoimen kiertotalousteemaisen MunkkaFIX-tapahtuman 3.10.2026 Munkkiniemen nuorisotalolla sekä lähialueen yrityksissä. Moni yritys piti MunkkaFIX:in aikana ovensa avoinna, ja esimerkiksi korjausta oli...

Raumantietä aiotaan saneerata Munkkivuoressa

Munkkivuoren ostoskeskus on parhaillaan remontissa ja myös sen vieressä sijaitseva osuus Raumantietä aiotaan saneerata. Katusuunnittelu koskee Raumantietä Ulvilantien ja Naantalintien välillä. Katusuunnitelmaehdotuksen mukaan Raumantien ajoradan ja...

Munkkivuoren kirkon viereen suunnitellaan uutta asuinrakentamista

Kirkkorakennus ja tapuli ovat tärkeä osa Munkkivuoren kaupunkikuvaa. Helsingin kaupunki käynnistää Munkkivuoren kirkon ja seurakuntatalon tontin suunnittelun. Alueelle tutkitaan ympäristöön sopivaa asuinrakentamista ja kirkkorakennukselle uutta käyttöä....

Koriskausi käynnistyy Munkassa – ToPo kutsuu mukaan kentälle ja katsomoon

Syksy tuo koripallon jälleen vahvasti Munkkaan. ToPon juniorijoukkueiden kausi on käynnistynyt, Naperokerho kutsuu perheen pienimmät liikkumaan ja myös aikuisten harrasteryhmissä on vielä tilaa. Lokakuussa...

Muualta Helsingistä

Raitioliikenne tihenee Pasilan aseman edustalla

Raitiovaunuliikenne tihenee Pasilan rautatieaseman edustalla Pasilansillalla 7. marraskuuta lähtien kun Kruunusillat-raitiolinjat 11 ja 12 aloittavat liikennöinnin. Näistä linja 11 liikennöi Kruunuvuorenrannan Koirasaarten ja Länsi-Pasilan Maistraatintorin...

Kalasataman metroaseman ja Redin välinen suojatie suljetaan

Kalasataman metroaseman ja kauppakeskus Redin välinen suojatie suljetaan 4. marraskuuta jopa puolentoista vuoden ajaksi. Pääkaupunkiseudun Kaupunkiliikenne Oy:n mukaan suojatie suljetaan, sillä suojatien vieressä rakennetaan Junatien...

Kruunusillat-raitiolinjan avaaminen tihentää vuoroja Kalasatamassa

Kalasatamasta pääsee Pasilaan tiheimmillään seitsemän minuutin välein. Kruunusillat-raitioliikenteen alkaminen 7. marraskuuta lisää raitiovaunuliikennettä myös Kalasataman ja Sompasaaren alueilla. Kruunusillat-raitiolinjoista toinen, linja 11, liikennöi Kruunuvuorenrannan Koirasaarten ja...

Kaavapäätös Koskelaan: opiskelija-asuntolat poistuvat

Samaan aikaan kun Helsingin kantakaupunkiin on valmistunut runsaasti uusia opiskelija-asuntoja aiotaan vanhoja opiskelija-asuntoloita saneerata pois uuteen käyttöön. Näin on käymässä esimerkiksi Koskelassa Antti Korpin tiellä. Helsingin...

Kamarimusiikki soi Arabianrannan kirjastossa

Helsingin kaupunginorkesteri tekee marraskuussa kiertueen 12 kirjastossa ympäri Helsinkiä, mukana on myös Arabianrannan kirjasto. Kyseessä on Helsingin kaupunginorkesterin ja Helsingin kaupunginkirjaston yhteistyössä järjestämä Kaupunginorkesteri kirjastossasi...

Ihmiset ja ilmiöt

18-vuotias Lotta Timonen pelasti pienen lapsen hukkumasta – nyt hänet palkittiin partiolaisten sankarimerkillä

Kesällä Espoon Laaksolahden uimarannalla pienen lapsen hengen ystävänsä kanssa pelastanut Lotta Timonen on saanut uroteostaan Suomen Partiolaisten sankarimerkin. Tunnustus luovutettiin Timoselle Pääkaupunkiseudun Partiolaisten 50-vuotisjuhlassa...

Rakkaasti yhdessä, mutta eri osoitteissa

Elettiin pääsiäisenaikaa. Pertti oli ollut vastikään auton renkaiden vaihdossa, kun Pirjo huomasi miehen käytöksessä sellaista, joka oli vierasta. Lääkäriin mies ei kuitenkaan suostunut lähtemään....

Terveys ja hyvinvointi

Sairastavuus yleisimpiin kansantauteihin on vähentynyt Helsingissä

Yleisimpiä kansantauteja esiintyy Helsingissä selvästi vähemmän kuin koko maassa keskimäärin. Lisäksi niitä sairastetaan vähemmän kuin aiempina vuosina. - Yleisimpien kansantautien esiintyvyys on vähentynyt Helsingissä kymmenen prosenttia...

Saunaseuran kansalaisaloite haluaa liikuntaedulla saunaan ja avantoon

Voisiko työnantajan tarjoamalla liikunta- ja kulttuuriedulla maksaa tulevaisuudessa myös yleisen saunan pääsymaksun tai käydä avannossa? Suomen Saunaseura haluaa muuttaa nykyisiä sääntöjä ja on käynnistänyt...

Viihde ja vapaa-aika

Stadilaiset ja porilaiset kisaavat television tietovisassa

Stadi vs. Lande jatkuu MTV:llä lauantaista 24. tammikuuta 2026 alkaen. Visailuohjelman uudella kaudella stadin ja landen joukkueet eri puolilta Suomea kisaavat taas tietämyksellään. Kahdeksas kausi tuo...

Ikoninen Heurekan planetaario uudistui huimasti

Vantaalla sijaitsevan tiedekeskus Heurekan planetaario on avautunut yli vuoden kestäneen täydellisen uudistuksen jälkeen. Planetaario on kokenut historiansa suurimman muodonmuutoksen. - Sen sisätilat, projisointikupu, esitystekniikka ja talotekniikka...
Lue uusin lehti klikkaamalla kantta
Helsinki
lievä tihkusade
9 ° C
9.5 °
8.5 °
95%
7.6m/s
75%
ma
9 °
ti
8 °
ke
8 °
to
8 °
pe
6 °

Koti ja asuminen

Ruoka ja keittiö

Lemmikit

Urheilu ja liikunta

Tapahtumat

Teinikalenteri

Yritysuutiset ja talous

Autot ja liikenne

Iltatori