Koti Helsinki Hanna Pakarinen tulkitsee Carolan klassikoita Munkkiniemessä

Hanna Pakarinen tulkitsee Carolan klassikoita Munkkiniemessä

Kalastajatorpalla kuullaan muun muassa ikoninen iskelmä Herrojen kanssa pellon laidalla.

Kalastajatorppa oli vuosikymmenten ajan Helsingin seurapiirien, uuden musiikin, jazzin sekä rakastettujen iskelmä- ja filmitähtien kohtaamispaikka. jossa kotimaiset ja monet ulkolaiset artisit esiintyivät.

Tänä syksynä on jälleen mahdollisuus nauttia Kalastajatorpan historiallisen Pyöreän Salin tunnelmasta, kun Kalastajatorpalla pidetään kaksi maksullista show & dinner -tapahtumaa 30.10. ja 31.10.

Illan aikana Hanna Pakarinen tulkitsee 1960-luvulla Suomen suosituimpiin laulajiin lukeutuneen Carolan (1941-1997) rakastettuja klassikkokappaleita.

Tapahtuman kruunaa kolmen ruokalajin menu, joka tarjoillaan ajan henkeä kunnioittaen.

– Carolan musiikki on ollut tärkeä osa artistiuraani jo pitkään. Vuonna 2016 julkaisin albumin Carolan rakastetuista lauluista ja olen esittänyt niitä myös erikoiskonserteissa. Carolan vahvat tulkinnat ovat jättäneet pysyvän jäljen suomalaiseen musiikkiin, kertoo Hanna Pakarinen tiedotteessa.

– Illan ohjelmistoni on koottu ajan hengen mukaisesti, ja mukana kuullaan klassikoita, kuten Penkki, Puu ja puistotie, Herrojen kanssa pellon laidalla ja Rakkauden jälkeen, Hanna Pakarinen jatkaa.

Tapahtuman järjestäjien mukaan myös Carola itse esiintyi usein Kalastajatorpalla.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.