Koti Helsinki Kaavapäätös Koskelaan: opiskelija-asuntolat poistuvat

Kaavapäätös Koskelaan: opiskelija-asuntolat poistuvat

Koskelan kerrostataloaluetta vuonna 1975. Antti Korpin tie 4:n talot pilkottavat joukossa. Kuva: Sky-Foto Möller / Helsingin kaupunginmuseo

Samaan aikaan kun Helsingin kantakaupunkiin on valmistunut runsaasti uusia opiskelija-asuntoja aiotaan vanhoja opiskelija-asuntoloita saneerata pois uuteen käyttöön.

Näin on käymässä esimerkiksi Koskelassa Antti Korpin tiellä.

Helsingin kaupunkiympäristölautakunta hyväksyi 27. lokakuuta asemakaavan muutosehdotuksen osoitteessa Antti Korpin tie 4.

Antti Korpin tien ja Voudintien kulmassa sijaitsevat kaksi kuusikerroksista opiskelija-asuntolaa aiotaan muuttaa tavallisiksi asuinkerrostaloiksi.

– Kaavaratkaisun tavoitteena on mahdollistaa opiskelija-asuntoloiden saneeraus asuinhuoneistoiksi sekä muuttaa tontin pääkäyttötarkoitus asuntolatyyppisten rakennusten korttelialueesta asuinkerrostalojen korttelialueeksi. Lisäksi kaavamuutoksella pyritään tiivistämään pysäköintijärjestelyjä ja samalla parantamaan tontin oleskelu- ja viheralueita, kerrotaan kaupunkiympäristölautakunnan päätöksessä.

Asuntolat ovat valmistuneet vuosina 1971 ja 1972.

– Rakennukset ovat aikakaudelleen tyypillistä elementtirakentamista, joissa korostuvat tasakatot, nauhaikkunat sekä sisäänvedetyt, keskitetyt parvekevyöhykkeet, todetaan lautakunnan päätöksessä.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.