Koti Helsinki Raumantietä aiotaan saneerata Munkkivuoressa

Raumantietä aiotaan saneerata Munkkivuoressa

kuvituskuva

Munkkivuoren ostoskeskus on parhaillaan remontissa ja myös sen vieressä sijaitseva osuus Raumantietä aiotaan saneerata.

Katusuunnittelu koskee Raumantietä Ulvilantien ja Naantalintien välillä.

Katusuunnitelmaehdotuksen mukaan Raumantien ajoradan ja ostoskeskuksen pysäköintialueen väliin rakennetaan pyörätie.

– Pyöräily toteutetaan korotettuna pyörätienä ajoradan ja pysäköintialueen välissä ja jatkuu Huopalahdentien alikulun suuntaan samassa tasossa jalkakäytävän kanssa. Pyöräväylien yhteispituus alueella on 270 metriä, kerrotaan Helsingin kaupungin verkkosivuilla olevassa Raumantien katusuunnitelmaehdotuksessa.

Lisäksi on suunniteltu pysäköintijärjestelyjen muuttamista, suojateiden korottamista ja uusien latauspaikkojen perustamista sähköautoille.

– Suojateiden kohdilla liityttäessä ostoskeskuksen pintoihin käytetään samaa harmaata betonilaattaa kuin ostoskeskuksen pihassakin. Kiertoliittymän kohdalla säilytetään nykyinen kiveys.

Raumantielle on luvassa myös muun muassa uusia pylväsvalaisimia, monilajista matalaa pensas- ja perennaistutuksia sekä viisi lehtipuuta.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.