Lähikulmilta
Länsiratikat aloittaa valmistelevat työt myös Valimon aseman kupeessa
Uuden pikaraitiotien rakentamisen ensimerkit alkavat näkyä Pitäjänmäen itälaidalla.
Länsiratikat-projekti valmistautuu aloittamaan raitiotien rakentamisen toukokuussa 2026.
Valmistelevat työt alkavat jo maaliskuussa useissa kohteissa linjan varrella.
- Maaliskuussa aloitetaan...
Helsinki alkaa suitsia tapahtumien tuottamaa roskaa uusin keinoin
Helsingin kaupunki pyrkii vähentämään roskaantumistaan yhteistyössä sisäisten ja ulkoisten kumppaneidensa kuten tapahtumanjärjestäjien, yritysten sekä koulujen ja päiväkotien kanssa.
Vuosille 2026–2029 on määritelty kaikkiaan yhdeksän toimenpidettä...
Muualta Helsingistä
Kestävän kehityksen palkinto toimistoremontille Sörnäisiin
Suomen Arkkitehtiliitto (SAFA) on myöntänyt kestävän kehityksen Tunnustuspaanu-palkinnon Kaikukadulla sijaitsevan Haiku-toimistorakennuksen peruskorjaushankkeelle.
Hankkeen lähtökohtana oli purkamisen minimointi ja olemassa olevien rakenteiden hyödyntäminen.
Eino Tuompon suunnittelema, vuonna...
Hakaniementorille halutaan lisää kiinteitä rakennuksia
Hakaniementorin peruskorjauksen suunnittelu saattaa alkaa vielä kuluvan vuoden aikana.
Hakaniementorin torialue on kehittynyt osittain jo Hakaniemen kauppahallin peruskorjauksen myötä, mutta nyt katse on kohdistunut suurimpaan...
Digi- ja väestötietovirasto muuttaa Sörnäisistä Pasilaan
Digi- ja väestötietoviraston (DVV) Helsingin toimipaikka muuttaa uusiin tiloihin Pasilan virastokeskukseen.
Nykyinen toimipaikka Sörnäisissä osoitteessa Lintulahdenkuja 2 D sulkeutuu asiakkailta perjantaina 29.5.2026 kello 12.
Digi- ja...
Munkkiniemeen uusia katu- ja puistosuunnitelmia
Osana Länsiratikat-rakentamishanketta on nyt tehty useita Munkkiniemeen ja lähialueille sijoittuvia suunnitelmaluonnoksia.
Ne ovat Huopalahdentien katusuunnitelmaluonnos Munkkiniemenaukion ja Rakuunantien sekä Ulvilantien ja Vanhan Viertotien välisillä osuuksilla....
Munkkivuoren ostoskeskuksen kaavapäätös on tullut voimaan
Helsingin kaupunginvaltuuston tekemä Munkkivuoren ostoskeskuksen kaavapäätös on saanut nopeasti lainvoiman, sillä päätöksestä ei valitettu.
Helsingin kaupunki kuulutti päätöksen voimaantulosta 17. maaliskuuta 2026 nettisivuillaan.
Kaupunginvaltuusto päätti 21....
Ihmiset ja ilmiöt
Rakkaasti yhdessä, mutta eri osoitteissa
Elettiin pääsiäisenaikaa. Pertti oli ollut vastikään auton renkaiden vaihdossa, kun Pirjo huomasi miehen käytöksessä sellaista, joka oli vierasta. Lääkäriin mies ei kuitenkaan suostunut lähtemään....
Lippakioskit tekevät näyttävän paluun – viiniä, vohveleita ja kesän kohtaamisia
Helsingin legendaariset puupaviljongit, eli lippakioskit, ovat heränneet tänä kesänä uuteen loistoon. Kaupunkikuvaan palanneet klassikot ovat saaneet uuden elämän sekä ravintoloina, yhteisöllisinä kohtaamispaikkoina että nostalgisina...
Terveys ja hyvinvointi
Mikä avuksi siitepölyallergian oireisiin?
Siitepöly aiheuttaa monelle erilaisia silmä- ja nenäoireita, kun pensaat, lehtipuut ja heinät kukkivat. Tällä hetkellä käynnissä on lepän ja pähkinäpensaan kukinta.
Siitepölyallergian yleisimpiä oireita ovat...
Talviauringon kirkkaus voi yllättää
Lasten silmät alttiimpia auringon haitallisille säteille
Kevään kirkkaat auringonsäteet ja valkoiset hanget houkuttelevat ulkoilemaan. Aurinko yhdistettynä hohtaviin hankiin voi kuitenkin olla silmille hyvin kuormittavaa, sillä...
Viihde ja vapaa-aika
Ikoninen Heurekan planetaario uudistui huimasti
Vantaalla sijaitsevan tiedekeskus Heurekan planetaario on avautunut yli vuoden kestäneen täydellisen uudistuksen jälkeen.
Planetaario on kokenut historiansa suurimman muodonmuutoksen.
- Sen sisätilat, projisointikupu, esitystekniikka ja talotekniikka...
Ruskaretkeily on täydellinen tapa nauttia syksystä
Syksy saapuu todenteolla ja tuo mukanaan ruskan – luonnon oman taidenäyttelyn, jossa metsät hehkuvat alati muuttuvan keltaisen, oranssin ja punaisen sävyissä.
Metsähallituksen mukaan ruskaretkeily on...













































