Lomalle lompsis
Voin rehellisesti myöntää olevani loman tarpeessa. Viimeinen kevät on ollut hyvin raskas, ja se on kaaottisuudessaan saanut meistä varmasti monen toivomaan vakautta sekä varmuutta...
Korson liiketiloja yleishyödylliseen tai kaupungin käyttöön
Kaikki korsolaiset tai Korson keskustassa käyneet tietävät varmasti, että tyhjiä liiketiloja on alueella monia. Osa liiketiloista on seissyt tyhjän panttina jo pitkiäkin aikoja eikä...
Investoidaan nuoriin – investoidaan tulevaisuuteen
Kalasatamassa ollaan ihmeissään. Vain muutaman vuoden ikäisiä katuja on revitty auki mm. Junonkadulla ja Leonkadulla ja hankaloitettu huomattavasti alueen asukkaiden, yrittäjien ja vieraiden liikkumista....
Jo riittää lähiöiden syrjintä!
Vuonna 1954 Korsossa järjestettiin kuntalaisäänestys siitä, tulisiko kolmen kunnan alueille levittäytyneestä Korsosta tehdä oma itsenäinen kuntansa.
Korsolaisia ärsytti, että heidän kotiseutuaan pidettiin niin Tuusulan, Keravan...
Tarvitsevatko suomalaiset presidenttiä?
Suomi on valtio, jossa toimivat kaikki oikeusvaltiolle tyypilliset orgaanit. Valistusajan filosofi Montesqiuen vallan kolmijaon opin mukaan valta jakautuu lainsäädäntö-valtaan, toimeenpanovaltaan ja tuomiovaltaan.
Lainsäädäntövalta Suomessa on...
Kuntaamme tarvitaan Kestävä Kirkkonummi -ohjelma
Kirkkonummen kunnanvaltuustolle esitettiin maanantaina 16.5. pidetyssä kokouksessa tarkastuslautakunnan ansiokkaasti koostama arviointikertomus, joka indikaattoreineen latosi eteemme talouden ja kuntakehityksen madonluvut. Kuntamme talous on viime vuosien...
Helsingin pysäköintipolitiikka uudistuu
Helsingin kaupunkistrategiassa todetaan, että siirtymistä kohti markkinaehtoista pysäköintipolitiikkaa jatketaan askeleittain ja että pysäköintimahdollisuuksien riittävyys asukaspysäköinnissä sekä liityntäpysäköinnissä varmistetaan. Tähän liittyen kaupungin viranhaltijat ovat valmistelleet...
Poikkeuksellisina aikoina tarvitaan yhtenäisyyttä
Kansallista veteraanipäivää vietettiin 27.4. ympäri Suomen. Laskimme Järvenpäässä kaupungin ja veteraanijärjestöjen seppeleet Veljeä ei jätetä -muistomerkille veteraanien kunniaksi. Vuosittaisella tilaisuudella on haluttu osoittaa arvostusta...
Tasa-arvokeskusteluun tarvitaan uutta näkökulmaa
Helsingin kaupunginvaltuusto päätti keväällä, että kaupunkiin tehdään sateenkaaritie. Aloitteen mukaan tämä on yleinen ele seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen tukemiseksi. Tällainen tie on siis tulossa Helsinkiin.
Koska...
Onko oikeudenkäynti liian kallista?
Mediassa on usein keskusteltu siitä, onko oikeudenkäyntiin ryhtyminen kallista tai jopa liian kallista. Onko oikeudenkäynnin lopputulos liian epävarma, jotta prosessiin kannattaa ryhtyä? Miten oikeudenkäynnin...










