Mitä on turvallisuus kaupungissa? Onko se sitä, että vanhakin ihminen uskaltaa liikkua iltapimeällä ulkona? Että lapset voivat kulkea kouluun pelkäämättä, että joku ryöstää kännykän puukolla uhaten?
Vai sitä, että ylipäänsä voi luottaa yhteiskunnan reiluuteen?
Vantaa laati uuden turvallisuusohjelman. Siinä tärkeimpinä nähdään lasten ja nuorten turvallisuuden kokemus ja tulevaisuususko sekä kaikille turvallinen ja viihtyisä kaupunkitila. Jännää, että juuri turvallisuuden kokemus on niin merkittävä asia.
On havaittu, että alue koetaan turvalliseksi, jos se on hyvin valaistu ja siellä liikkuu monenlaisia ihmisiä. Kun on ihmisiä, on sosiaalista kontrollia ja saa apua tiukan paikan tullen.
Myös mitä enemmän alueella asuu koiria, sen turvallisemmaksi se koetaan. Koiranulkoiluttajat ovat mukavia ja käppäilevät kaduilla myös iltamyöhään. Tässä suhteessa Korso on huippuluokkaa: Kennelliiton mukaan täällä on suurin koiratiheys koko Suomesta.
Asemien seudut koetaan turvattomimmiksi.
Vantaa on panostanut asemanseutuihin juhlapuheissa ties kuinka kauan. Taas luvataan: ”asemaseutuja kehitetään aktiivisiksi, valaistuiksi ympäristöiksi, joissa häiriöihin puututaan ennaltaehkäisevästi ja joissa läsnäolo, toiminta ja kaupunkielämä lisäävät koettua turvallisuutta”. Saapa nähdä.
Kolme asemanseutua saa panostusta turvallisuuteen: Koivukylä, Myyrmäki ja Kivistö. Korsossa saadaan vain hymyillä vinosti. Kun asukkaat ovat jo tottuneet häröilyyn ikuisen vapun aukiolla, ei virkakuntakaan niin välitä?
Keskusta on autio hiekkakuoppa, asemanseutu törkyinen päihteidenkäyttäjien pysäkki, josta lasten on kuljettava kouluun ja harrastuksiin. Onneksi heillä on asennetta. Kun tyttäreni oli 17-vuotiaana menossa yksin New Yorkiin, huolestuin. Hän vain nauroi: ”Mä pärjään aina, oonhan mä Korsosta!”
Vaula Norrena on kaupunginvaltuutettu, joka mieluusti maksaisi kaupungin rahoilla asemanseutujen paremman valvomisen ja siivouksen.
