…jos ne vaan käytettäisiin oikein. Hallitusneuvotteluissa ja julkisuudessa puhutaan soten paisuneista kuluista. Näille kuluille on vain yksi syy: hoidamme ja puutumme vasta kun ongelmat ovat vakavia. Esimerkiksi pelkästään lastensuojelun kustannukset ovat vuosittain 1,2 miljardia euroa. Tämä on käsittämätön määrä rahaa ja meidän aikuisten epäonnistumista suojella lasta. Maksamme siis käsittämättömän suuria summia siksi, että niitä on pakko maksaa.
Avainsana ja syy miksi olemme tässä tilanteessa on nimenomaan pakko. Kun karsimme kuluja vaalikausi kerrallaan emme ajattele lainkaan, mitä asiat maksavat pitkällä tähtäimellä. Laitamme rahaa sinne, missä sitä on pakko olla, siellä missä laki velvoittaa ja vaatii. Ja näin toki pitääkin olla. Mutta kun samaan aikaan lyhytnäköisesti leikkaamme ennalta ehkäiseviä ja matalan kynnyksen palveluita kostautuu se kasvaneina kuluina muualla. Esimerkiksi neuvoloista on koronan myötä karsittu kokonaan 10kk käynti pois.
Tämä on hölmöläisen peiton paikkuuta tämä.
Mitä sitten pitäisi tehdä? Nyt jos koskaan tulisi tehdä korjausliike: panostaa reilusti niihinkin toimiin mitkä eivät ole kriittisiä. Laitetaan rahaa lasten liikkumiseen, lisätään perheiden hyvinvointia jo hyvissä ajoin huolehtimalla paremmin jo raskausajasta. Tehdään liikkuvaa terveysneuvontaa ja avataan mielenterveyspisteitä. Annetaan lyhytterapiaa terveysasemalla. Tarjotaan lapsiperheille kotipalvelua ja perhetyötä, ehkäistään ikääntyneiden vaivoja tarjoamalla laadukasta terveydenhuoltoa ja fysioterapiaa. Ehkäistään yksinäisyyttä ja syrjäytymistä.
Sosiaalihuollon ammattihenkilönä tiedän, että on olemassa paljon vaikuttavia työmuotoja ja keinoja joilla suurempia murheita, ongelmia, kurjuutta ja kuluja voidaan ennaltaehkäistä. Nyt olisikin viimeistään aika lunastaa lupaukset tiedolla johtamisesta. Me tiedämme, että ennaltaehkäisevällä työllä voimme säästää. Emme välttämättä tänään mutta vuosien saatossa merkittävästi. Pyörä on jo keksitty, nyt vaan pitäisi enää opetella ajamaan sitä.
Eve Rämö
Kaupunginvaltuutettu, aluevaltuutettu (vihr)
Sosiaaliohjaaja ja perhetyöntekijä