Totta toinen puoli
Suomessa on kymmeniä arvostettuja tutkimuslaitoksia. Ne tutkivat muun muassa elintasoa ja turvallisuutta eri puolilla Suomea. Ne eivät kuitenkaan selvitä esimerkiksi, kuinka tyytyväisiä ollaan suuren...
Harvinainen aamiainen
Mauno Koiviston patsas pystytetään ensi vuonna Pikkuparlamentin puistoon. Patsas on kookas ja mielenkiintoinen, mutta paikka on väärä. Koivistohan ei ollut koskaan parlamentin eikä myöskään...
Arvon hekin ansaitsevat
Kansanedustajat ovat pilkan kohteina pian sen jälkeen, kun suuri osa kansasta on heidät valinnut. Suuria eroja ei ole puolueitten välillä. Veteraanikansanedustajat saisivat olla rauhassa,...
Suomettumisen synti
Sven Tuuva on tunnettu hahmo Johan Ludvig Runebergin pääteoksessa Vänrikki Stoolin tarinat. Tämä urhea mutta hiukan yksinkertainen kersantti kaatui Iisalmessa Koljonvirran taistelussa lokakuun...
Hyvinvoiva Helsinki
Kun Suomi muutetaan vuoden 2023 alusta pahoinvointialueista hyvinvointialueisiin, on hyvä pohtia sitä, kuinka tähän on tultu. Sairaanhoitopiirien lopettamista, hoitotakuun pettämistä, maskien käyttöä, huumeneulojen jakoa...
Helsingin henki
Helsingin kaupungin poliittinen johto on päättänyt luopua liharuokien tarjoamisesta pääkaupungin edustustilaisuuksissa. Juomaksi on valittu kauramaito. Se on suuri voitto kasvissyöjille ja maapallon ilmastosta huolta...
Voi vihreät miehet
Poliisista ja rajavartiosta vastaava ministeri Maria Ohisalo odottaa lasta. Nuoret äidit hallituksessa, Annikka Saarikko ja Li Andersson saavat seuraa.
Vihreät eli De Gröna aloitti samalla...
Tutkijain tuska
Monet tiedemiehemme ovat tuskissaan siitä, että tärkeisiin tutkimuksiin ei ole varaa. Koviin eli epäpoliittisiin lajeihin hallitus on panostanut tärkeimmän rahoittajan eli Veikkaus Oy:n miljarditulon...
Kilpailu kiskoilla
Kun yritin netistä löytää Valtion rautateiden historiaan liittyviä tapahtumia, muutama oleellinen asia on jäänyt vähälle huomiolle. Esimerkiksi sitä ei kerrota, että ensimmäinen rautatie...
Ilmaisia neuvoja
Poliittiset puolueet ovat aloittaneet kenttätykkiensä ajamisen asemiin. Tällä kertaa kunnanvaltuustoihin pyrkivät säästävät hernerokkakustannuksissa, sillä tuskin vielä ennakkoäänestyksen (26.5.-8.6.) aikana toreilla kokoontuminen sallitaan. Varsinaisen vaalipäivän...
