Mauno Koiviston patsas pystytetään ensi vuonna Pikkuparlamentin puistoon. Patsas on kookas ja mielenkiintoinen, mutta paikka on väärä. Koivistohan ei ollut koskaan parlamentin eikä myöskään pikkuparlamentin jäsen. Nykyisen rajan takaisen Primorskin eli Koiviston kauppalan kunniaksi sitä tuskin venäläisetkään turistit luulevat.
Pikkuparlamentti oli piippua tuprutelleen liberaalisen kansanedustajan E.J. Paavolan suosittu luomus. Siinä Yleisradion pyöreän pöydän ääressä vakiovieraat Urho Kekkonen ja Hertta Kuusinen naljailivat muille vieraille ja toisilleen. Jotkut sen ajan politiikan päivystäjät levittivät tietoa, että Kekkonen olisi ajellut Hertan hyvinkin usein palavewrin päätyttyä autollaan tämän kotiovelle. He eivät tienneet, että tällä autopataljoonan kersantilla ei ollut koskaan ajokorttia eikä autoa, Puoliso Sylvi sen sijaan huristeli Mini Cooperillaan ajaen Munkkivuoren suunnalla jopa yhden kolarin.
Hertta Kuusisen isä, Karjalan tasavallan johtaja Otto Ville oli Stalinin suosikki ja säilytti henkensä aina 1960-luvun puolelle asti. Viimeiset vuotensa hän vietti Moskovassa.
Kerran ystäväni Anatoli Golubevin opastamana näin Moskovan kirjallisuusmessujen aikana Otto Ville Kuusisen. Hän seisoi harmaassa palttoossaan ja lierihattu päässään Kiovan valtatien ensimmäisen lännen puoleisen nurkkahuoneen parvekkeella toisessa kerroksessa. Kun Anatoli, joka oli hänet tavannutkin, heilutti hänelle ja toivotti hyvää iltaa, tämä pieni mies vilkutti lempeästi takaisin.
Seuraava tapaaminen oli sen sijaan mielenkiintoisempi.
Golubev oli Parvihan – niin muistan – kylän asukas ja isännöitsijä. Kylässä asui muun muassa Leonid Brezhnevin poika Juri. Hän juopotteli hänelle hankitussa Honka-talossa, joka poikkesi täysin kylän tyylistä. Hän oli herättänyt Rovaniemen Pohjanhovissa vieraillessaan hiukan kiusallista huomiota. Kun laskua maksettiin, isännät huomasivat, että hän oli kolmessa päivässä avannut yli 30 kertaa Lapin kullan pulloja suuren mahonkipöydän reunaan niin että se pöytä piti kuljettaa kaatopaikalle.
* * *
Kylän talot ovat kaksikerroksisia Mansion House-tyyppisiä ja ennen toista maailmansotaa saksalaisen arkkitehdin piirtämiä. Stalinin Svetlana-tytär, akateemikko Saharov, säveltäjät ja pianistit Mtislav Rostropovits ja Dimitri Shostakovits sekä monet muut neuvostotaiteilijat olivat saaneet mainiot talot asuttavakseen.
Rostropovits oli saanut Steinway-flyygelitehtaan satavuotisjuhlan lahjana valkoisen flyygelin. Soittopeli oli alakerrassa ja toiseen kerrokseen hän oli rakennuttanut pienen uima-altaan.
Kun flyygelin vastaanottojuhla oli alkamassa, katto romahti ja ensi kertaa täytetty allas tyhjeni alakertaan. Flyygeli meni, mutta juhlavieraat eivät olleet ehtineet paikalle.
* * *
Kun tässä outoa Venäjää kummastellaan, palaan vielä hetkeksi Moskovaan, tuolle kaupungin länsirajalle, jossa metsänpuoleisella puolella juoksenteli ilveksiä ja hirviä. Sudet oli ammuttu.
Vietin yhden yön Golubevin talossa. Isäntä kysyi illalla puolueelliset tv-uutiset katsottuamme, että voisinkin herätä jo puoli kuudelta. Mikä ettei.
Puoli kuudelta pukeuduimme, joimme kupilliset teetä ja nautimme jogurttia, leipää, kananmunat ja rasvaista pekonia. Hyvältä maistui.
Viisi minuuttia yli kuuden, Anatoli pyysi minut ulos. Elettiin kevättä 1985. Tietä tuli mies, hänkin pienikoinen. Anatoli tervehti häntä ja esitteli minut ilman halauksia ja käteen koskematta.
Anatoli oli usein aikonut pyytää vanhusta, 95-vuotiasta, aamupalalle, mutta vasta nyt hän rohkaistui. Ovesta oikealla olohuoneessa on pöytäryhmä ja sen yläpuolella taulu, jossa Stalin katsoo kuin kissanpoikaa tätä vierasta.
Vieras ihastui maalaukseen ja pyysi etsimään taiteilijaa kiittääkseen, ei tappaakseen..
”Itse en ehkä ehdi häntä enää tavata”, vieras sanoi.
Vieraan matka kylän ympäri jatkui ja Golubev oli huojentunut, minä hämmästynyt.
Vieras oli Vjatsheslav Molotov, jota viime sotien aikana vihattiin Suomessa enemmän kuin Stalinia. Hän kuoli seuraavana vuonna.
MARTTI HUHTAMÄKI
m.h.huhtamaki@gmail.com <mailto:m.h.huhtamaki@gmail.com>
