Kun yritin netistä löytää Valtion rautateiden historiaan liittyviä tapahtumia, muutama oleellinen asia on jäänyt vähälle huomiolle. Esimerkiksi sitä ei kerrota, että ensimmäinen rautatie vedettiin Varkaudessa Taipaleen kanavaa rakennettaessa 1836-40. Rata ei tietenkään ollut pituudella pilattu.
Hevosvetoista rautatietä Helsingistä Hausjärven Turkhautaan suunnitteli eversti Alfred Stjernvall jo keväällä l946. Se tiedetään, että maaliskuussa l962 nykyisen tapainen junaliikenne saatiin neljän vuoden työn jälkeen Helsingin ja Hämeenlinnan välillä käyntiin. Sitä historiaa ei enää VR Groupissa eikä Väylävirastossa kunnioiteta siitä päätellen, että nopeimmilla InterCity -junilla ei ole enää aikaa pysähtyä lähes 70 000:n asukkaan Hämeenlinnassa, ei mennen eikä tullen. Hämeenlinnan pitkäaikaiset kansanedustajat Tarja Filatov ja Johannes Koskinen ovat alkupyristelyn jälkeen sammuttaneet kynttilänsä vakan alle.
Myös se unohdetaan, että kaksi kertaa juna on porhaltanut veturi edellä asemahalliin, tosin melko vähäisin inhimillisin vaurioin.
* * *
Pasilan asemasta piirretään nykyisen valtavan ja sitä edeltävän asemanseudun kuvaa. Tohtori Ilkka Taipaleen toiminnan tuloksena raiteitten vierestä siirretty, sodan jaloista Vammeljoelta pelastunut ja Fredriksbergin kartanon maille pystytetty, suurehkon omakotitalon kokoinen Itä-Pasilan Rauhanasema on sekin jäänyt vähälle huomiolle. Tuossa puisessa asemarakennuksessa sain joskus koulupoikana Elannon omenaeloa, sillä aseman päällikkönä vuosikymmeniä palvellut Kustaa Huhtamäki oli isäni serkku, Lapuan Hellanmaasta kotoisin ollut. Iso mukava mies oli vuosikymmeniä muutaman virkailijan esimies.
Hellanmaa ei jää varjoon, sillä Helsingin pormestariksi pyrkivän Anni Sinnemäen lapsuuden koti on tuolla kylällä.
* * *
Näistä yksityiskohdista ei ole tulossa väitöskirjaa, mutta VR Groupin rooli pitäisi tuoda vakavaan keskusteluun. Suomen suuriruhtinaskunta ja sittemmin itsenäinen Suomi ovat rakentaneet maahamme yli kuusi tuhatta kilometriä rautatietä, josta osa on jo lakkautettu ja yli puolet sähköistetty. Ja VR Group tivaa hallitukselta 130 miljoonaa euroa lisää seuraavassa riihessä nykytasoon. Ja sama tahti on seuraavinakin vuosina. Ja tarvitaan yhteispelissä myös maanteitä ja vesireittejä.
Rautatiealan Unionin ja Helsingin veturinkuljettajien puheenjohtaja Lasse Narinen narisee kilpailutuksista, eikä turhaan narisekaan. Kilpailutuksissa on se vaara, että esimerkiksi Englannista johdettu australialainen jätti tulee tänne valmiiseen pöytään joutumatta osallistumaan niihin raide- ja asemarakennuskustannuksiin, jotka ovat vaatineet suomalaisilta ratatöissä tuhansia topparoikkia ja kymmenien miljardien investointeja yli 150 vuoden aikana.
Mammuttifirmat käyvät polkemassa hintoja korottaen niitä sen jälkeen kun esimerkiksi neljän vuoden ajasta on vuosi kulunut.
Konduktööritkään eivät ole tyytyväisiä nykymenoon, sillä Kouvolan komeaa asemaa ja sen kautta kulkevaa liikennettä ”tehostetaan” ja henkilökuntaa heitellään. Uusia vaunuja tilataan Espanjasta ja Kainuussa pelätään taas kerran pahinta.Käki laskee munansa muiden lintujen pesiin haudottaviksi. Samanlainen kukunta kuuluu rautateiltäkin.
MARTTI HUHTAMÄKI
m.h.huhtamaki@gmail.com <mailto:m.h.huhtamaki@gmail.com>