Helsingin henki

Helsingin kaupungin poliittinen johto on päättänyt luopua liharuokien tarjoamisesta pääkaupungin edustustilaisuuksissa. Juomaksi on valittu kauramaito. Se on suuri voitto kasvissyöjille ja maapallon ilmastosta huolta kantaville maailman johtajille. He ottavat esimerkistä onkeensa eli keskittyvät kalaruokiin päästyään kotioloihin viimeistenkin suihkukoneden noustua ilmaan Skotlantin lentokentiltä ihmiskuntaa lohduttavan ilmastokonferenssin päätyttyä.
Siitä syntyy Helsingin henki.
Ainoa joka oli jo ennakolta huolissaan maapallon ilman lämpenemisestä oli Venäjän presidentti Putin.Hän jäi kotiin.
Tuosta pääkaupungin irrottautumisesta liharuuista ja kahvimaidosta kutsutaan Helsingin hengeksi. Joitain aiheeseen liittyvistä kysymyksistä on kuitenkin vielä ratkaisematta. Kun lihansyönti loppuu, myöskään viljan viljelyä nautaeläinten, hevosten ja lampaiden appeeksi, kuten tietokonekielellä nykyisin sanotaan, ei tarvita. Mistä saadaan siis kauraa maitoon. Alkuvaiheessa ehkä voidaan turvautua naapureiden apuun eli Viroon.
* * *
Kalaruuat muodostavat alkuvaiheessa keskeisen pääruuat Helsingin aterioissa. Lohet tulevat rekoilla Norjan vuonoista ja polttoainetta kuluu. Kuhaa toistaiseksi riittää Silakka on lähivesiltä loppumassa, samoin kauimpana sampi. Se taas aiheuttaa sen, että enää ei pystytä tarjoamaan kaupunkipormestareiden suosimaa kaviaaria. Särkeä saa, mutta sen maine on huono. Ahven on hyvä, mutta siinä ja lahnassa on piikkejä. Hummereita joudutaan rahtaamaan Atlantin kauimmaisilta rannoilta. Makkarakeisari Vejo Votkin kuoli oikeaan aikaan.
* * *
Mitä tulee vihanneksiin, niillä ei nälkä lähde. Lisukkeiksi tarvitaan kastikkeita ja mausteita. Niitä saa kaukoidästä ja sieltä missä pippuri kasvaa. Jälkiruuissakin on ekologisia vaikeuksia. Appelsiinit tulevat Israelista, ananakset Hawai´ílta, kahvi Brasliasta ja tee Kiinasta. Kiiwi ei ole välttämätön Helsingin pöydissä, mutta vaikea olisikin sitä puolustella A-studiossa, etenkin kun tuo kotimaassaan suosituin hedelmä syödään Uudessa Seelannissa kuorineen.
Takavuosina Helsingin herrojen ja heidän ystäviensä illalliset päättyivät sauhutteluun kuubalaisilla sikareilla, mutta se on ollut harvinainen käytöstapa jo kauan ennen koronaakin.

MARTTI HUHTAMÄKI
m.h.huhtamaki@gmail.com <mailto:m.h.huhtamaki@gmail.com>