Lähikulmilta
Matinkylästä voi risteillä kesällä vaikka Lauttasaareen
Vesibussilla pääsee Matinkylän Nokkalasta ja Haukilahdesta myös Suomeenlinnaan ja Kauppatorille.
FRS Finland Oy:n operoima Läntinen saaristoreitti saa uuden pysähdyspaikan Helsingin Lauttasaareen kesäkaudesta 2026 alkaen.
– Näin...
Espoon kaupungin runokilpailun voittajat valittiin
Espoon kaupunki järjesti vuodenvaihteessa Katse Espooseen -runokilpailun yli 65-vuotiaille.
Kilpailu keräsi lähes sata senioreiden kirjoittamaa runoa, joiden säkeissä Espoo näyttäytyy luonnon ja meren, mutta myös...
Muualta Espoosta
Fortum on käynnistänyt lämmöntuotannon datakeskusalueilla Espoossa ja Kirkkonummella
Fortumin teollisen kokoluokan lämpöpumppulaitokset Kirkkonummen Kolabackenissa ja Espoon Hepokorvessa ovat käynnistyneet. Käyttöönotto on merkittävä askel kaukolämmöntuotannon sähköistämisessä, jonka Fortum aloitti verkkoalueellaan vuonna 2014. Fortumin...
Autoala houkuttelee opiskelijoita yhä enemmän
Kevään 2026 yhteishaun alustavat tulokset osoittavat, että autoalan vetovoima jatkuu vahvana.
Vaikka yhteishaun kokonaishakijamäärä laski Suomessa lähes 10 prosenttia, ajoneuvoalan koulutuksiin haki ensisijaisesti silti noin...
Sellon jättiterassi on jälleen avattu
Kauppakeskus Sellon suuri kesäterassi on toiminnassa myös tänä kesänä Leppävaarassa.
Viaporintorilla vappuna avattu Sellon Kesäterassi käsittää 400 asiakaspaikkaa, ja ruoka- ja juomatarjonnasta vastaa neljä ravintolaa.
Osa...
Perkkaalla on jo yli 10 000 asukasta
Perkkaa on Suur-Leppävaaran pienalueista väkirikkain.
Perkkaan asukasluku on ylittänyt 10 000 asukkaan rajan joulukuun lopussa 2025.
Asia ilmenee Espoon väestö osa-alueittain 31.12.2025 -tietoiskusta, jonka Espoon kaupunki...
Ämmässuolle perustettiin pesimäpaikkoja pääskyille ja kattohaikaroille
Helsingin seudun ympäristöpalvelut HSY on edistänyt luonnon monimuotoisuutta Ämmässuon ekoteollisuuskeskuksessa rakentamalla pääskyhotellin uhanalaisille pääskyille sekä tekopesät kattohaikaralle ja huuhkajalle.
Alueelle rakennettu pääskyhotelli tarjoaa kestävän ja...
Ihmiset ja ilmiöt
Rakkaasti yhdessä, mutta eri osoitteissa
Elettiin pääsiäisenaikaa. Pertti oli ollut vastikään auton renkaiden vaihdossa, kun Pirjo huomasi miehen käytöksessä sellaista, joka oli vierasta. Lääkäriin mies ei kuitenkaan suostunut lähtemään....
Lippakioskit tekevät näyttävän paluun – viiniä, vohveleita ja kesän kohtaamisia
Helsingin legendaariset puupaviljongit, eli lippakioskit, ovat heränneet tänä kesänä uuteen loistoon. Kaupunkikuvaan palanneet klassikot ovat saaneet uuden elämän sekä ravintoloina, yhteisöllisinä kohtaamispaikkoina että nostalgisina...
Terveys ja hyvinvointi
Mikä avuksi siitepölyallergian oireisiin?
Siitepöly aiheuttaa monelle erilaisia silmä- ja nenäoireita, kun pensaat, lehtipuut ja heinät kukkivat. Tällä hetkellä käynnissä on lepän ja pähkinäpensaan kukinta.
Siitepölyallergian yleisimpiä oireita ovat...
Talviauringon kirkkaus voi yllättää
Lasten silmät alttiimpia auringon haitallisille säteille
Kevään kirkkaat auringonsäteet ja valkoiset hanget houkuttelevat ulkoilemaan. Aurinko yhdistettynä hohtaviin hankiin voi kuitenkin olla silmille hyvin kuormittavaa, sillä...
Viihde ja vapaa-aika
Ikoninen Heurekan planetaario uudistui huimasti
Vantaalla sijaitsevan tiedekeskus Heurekan planetaario on avautunut yli vuoden kestäneen täydellisen uudistuksen jälkeen.
Planetaario on kokenut historiansa suurimman muodonmuutoksen.
- Sen sisätilat, projisointikupu, esitystekniikka ja talotekniikka...
Ruskaretkeily on täydellinen tapa nauttia syksystä
Syksy saapuu todenteolla ja tuo mukanaan ruskan – luonnon oman taidenäyttelyn, jossa metsät hehkuvat alati muuttuvan keltaisen, oranssin ja punaisen sävyissä.
Metsähallituksen mukaan ruskaretkeily on...














































