
Espoon seurakuntiin on myös perustettu englanninkielinen pastorin virka.
Espoon seurakuntien tämän syksyn uutuus: viikottaiset täysin englanninkieliset messut Matinkylässä.
Messu on sunnuntaisin kello 13 Chapplessa, kauppakeskus Ison Omenan 2. kerroksessa.
Englanninkielisille messuille on tilausta, sillä Espoossa asuu paljon englanninkielisiä kristittyjä, jotka kaipaavat yhteisöä ja hengellistä kotia.
– Messuun ovat tervetulleita kaikki, jotka osaavat englantia ja haluavat olla mukana kansainvälisessä kristillisessä yhteisössä, kertoo messuyhteisöä vetävä pappi Mari Mathlin.
Espoon evankelis-luterilaiset seurakunnat ovat aiemmin järjestäneet englanninkielisiä messuja yhteistyössä anglikaanien ja kansainvälisen seurakunnan (International Evangelical Church of Finland, IEC) kanssa, sekä kaksikielisiä messuja suomeksi ja englanniksi eri puolilla Espoota.
– Olemme kokeilleet messuja englannin kielellä monella eri tavalla. Testasimme messuja, joissa käytettiin sekä englannin että suomen kieltä. Kaksikielisiä messuja meillä on jatkossakin, tällä hetkellä kolme kertaa kuussa. Päädyimme kuitenkin perustamaan englanninkielisen työn pastorin viran. Pastorin pääasiallisena tehtävänä on järjestää messuja, jotka pidetään englannin kielellä joka sunnuntai. Tätä on meiltä toivottu, kertoo monikulttuurisen työn asiantuntija Matti Peiponen Espoon seurakuntayhtymästä.
Messuyhteisöä vetävällä pappi Mari Mathlinilla on myös omakohtaista kokemusta siitä, mitä on asua muualla kuin omassa kotimaassa.
Hän on toiminut Espoossa pappina viimeiset 20 vuotta, mutta sitä ennen hän suoritti teologian opinnot englanniksi Belgiassa ja Isossa-Britanniassa.
Mari Mathlin on asunut yhteensä yli kymmenen vuoden ajan ulkomailla.
– Jumalanpalvelusyhteisö voi auttaa juurtumaan uuteen kotimaahan, vaikka ei vielä paikallista kieltä osaisi, tai auttaa viihtymään Suomessa, vaikka ei jäisi tänne pysyvästi, Mari Mathlin lisää.


