Helsingin valtavin aurinkovoimala uinuu talviunta vuoden pimeimpänä aikana
Vuoden pimeimpänä aikana myös aurinkovoimalat lähes uinuvat talviunta. Helsingin Kivikossa otettiin vuonna 2016 käyttöön aurinkovoimala, joka oli silloin Suomen suurin. Se perustettiin Kivikon hiihtohallin...
Juoksuportaita lisää Helsinkiin? – Lauttasaareenkin halutaan omat
Lauttasaari on paikoin yllättävän mäkistä maastoa, vaikka heti ei uskoisi. Suurimmat mäet ovat Myllykallio ja Kotkavuori.
Helsingin kaupunginvaltuustoon jätetyssä aloitteessa ei ole nimetty mäkeä, jonne...
Longinojan puistosuunnitelma hyväksyttiin – toteutuksen rahoitus puuttuu
Helsingin kaupunkiympäristölautakunta on hyväksynyt Ala-Malmilla sijaitsevan Longinojanpuiston puistosuunnitelman. Rahoja suunnitelman toteututtamiseen ei kuitenkaan ole toistaiseksi varattu.
-Puiston rakentaminen on tarkoitus vaiheistaa usealle vuodelle. Puiston toteutukseen...
Oho mikä suuri viherseinä Kannelmäen kauppakeskuksessa!
Kannelmäen kauppakeskus Kaaressa on itse asiassa neljä viherseinää. Suurin niistä on liukuportaiden vieressä, Kantelettarentien pääsisäänkäynnin lähellä.
-Viherseinien yhteenlaskettu pinta-ala on noin 150 neliömetriä. Kasveja seinissä...
Tapanilaan ja Pukinmäkeen huipputiheät junayhteydet elokuusta 2019 alkaen
HSL:n suunnitelman mukaan myös K-junat alkavat pysähtyä Tapanilassa, Pukinmäessä ja Käpylässä ensi elokuusta lähtien. Tällöin K-junat pysähtyvät kaikilla väliasemilla. Samalla linjatunnus N poistuu käytöstä...
Kruunuvuorenrantaan ei tule kauppakeskusta – lähin on Laajasalossa
Laajasalon länsirannalla rakenteilla oleva Kruunuvuorenranta on tulevaisuudessa lähes Kalasataman kokoinen uusi kaupunginosa, mutta Kruunuvuorenrantaan ei aiota rakentaa Kalasataman Redin kaltaista kauppakeskusta. Kruunuvuorenrantaan ei ole...
Vantaan pikaraitiotie mullistaa myös Mellunmäen metroaseman ympäristön
Vantaan pikaraitiotie myllää tulevaisuudessa myös Helsingin Mellunmäen metroaseman ympäristön. Toteutuessaan pikaraitiotien itäinen päätepysäkki tulee nimittäin Mellunmäen metroaseman viereen.
Pikaraitiotie toisi myös lisää asuntoja Mellunmäen kupeeseen.
-Myös...
Edes Laajasalon yöbusseja ei aiota sallia Kruunusilloilla
Lähivuosina rakennettavia Kruunusiltoja on yritetty saada raitioliikenteen lisäksi myös henkilöautoliikenteen käyttöön, mutta kaupunki ei ole vaatimuksiin suostunut. Viimeisimpänä on ehdotettu Kruunusiltojen avaamista edes yöbussien...
Raitiotie saattaa tulevaisuudessa ulottua jopa Kannelmäkeen saakka
Helsingin kaupunkisuunnittelijat selvittävät mahdollisuutta ulottaa pikaraitiotie Kannelmäkeen saakka.
Asiasta kerrottiin Helsingin kaupungin aluerakentamisen media-aamiaisella marraskuussa.
Vihdintien kaupunkibulevardin pikaraitiotien päätepistettä on kaavailtu Pohjois-Haagan rautatieasemalle, mutta päätepisteen ulottaminen...
Maanpinnan painuminen estää koirapuiston rakentamisen Arabianrantaan
Arabian rantapuistoon halutaan piknikpöytiä, grillauspaikkoja, koirapuisto sekä lisää puita ja pensaita. Lisäksi suurten hanhiparvien aiheuttamista haitoista halutaan eroon. Helsingin kaupunkisuunnittelijat lupaavat joitakin parannuksia Arabian...









