Leppävaara

Keliakia vähenemässä Suomessa

HUS:n Juuri julkaistu –sarjassa nostetaan esiin Meilahden kampuksella tuotettuja tieteellisiä julkaisuja. Yksi viimeisimmistä tutkimuksista paljastaa, että keliakiaa diagnosoidaan vuosi vuodelta vähemmän Suomessa. Asia selvitettiin...

Elokuvatutkimuksessa huomattiin merkittävä ristiriita aivojen reaktioiden ja kertomusten välillä

Elokuvahenkilöiden sukulaisuussuhde vaikuttaa selvästi katsojien aivoissa tapahtuviin reaktioihin. Tutkimuksessa löytyi esimerkiksi merkittävä ristiriita aivojen reaktioiden ja ihmisten oman kertomuksen välillä. Aalto-yliopiston tekemässä tutkimuksessa mietittiin autetaanko...

Mitä lehtiä haluaisit lukea? Vaikuta Helmet-kirjastojen sähköisten lehtien kokoelmaan

E-lehtipalvelu RBdigitalin lehtien valinta ensi vuodelle on käynnissä. Aikaisemmin nimellä Zinio tunnettu palvelu on ollut käytössä Helmet-kirjastoissa vuodesta 2013 lähtien ja sisältää englanninkielisiä aikakauslehtiä....

HSL: Mobiililippujen hinnat laskevat ja yötaksasta luovutaan

Helsingin seudun liikenteen, HSL:n mobiililippujen hinnat laskevat vuoden alussa jopa 25 prosenttia. Erillinen joukkoliikenteen yötaksa jää pois käytöstä. Muiden lippujen hinnat pysyvät ennallaan. HSL:n sisäisen...

Espoolainen Myly-koira ansaitsee teollaan Sankarikoiran arvon

Kennelliitto myöntää vuonna 2017 Sankarikoiran arvon 18 koiralle. Yksi näistä koirista on Espoossa asuva welsh corgi cardigan nimeltään Myly. Sankarikoiran arvon voi saada koira,...

Mustalaisruhtinatar-operetti tuo mukanaan huumoria ja romanttisia duettoja

Juulia Tapolan ohjaama Mustalaisruhtinatar-operetti tarjoaa katsojille ikivihreitä sävelmiä, pukuloistoa sekä päätähuimaavaa draamaa. Mustalaisruhtinatar on Emmerich Kálmánin säveltämä operetti vuodelta 1915. Tarinassa paneudutaan kabareelaulajan ja...

Laura kaipasi irtiottoa arjesta – perusti ilmaisen käsityökerhon

Kahden lapsen äiti Laura Särösalo perusti Leppävaaraan ilmaisen käsityöpajan. Käsityöt ovat olleet Lauran intohimo jo pienestä pitäen. Hän arvelee innostuksen käsitöitä kohtaan olevan hänen...

Kaupunkipyörät tulivat Espooseen jäädäkseen – käyttöä laajennetaan ensi keväänä

Espoon kaupunki jatkaa oman kaupunkipyöräjärjestelmänsä hankinnan valmistelua. Tekninen lautakunta päätti asiasta 18.10.2017. Espooseen hankittava kaupunkipyöräjärjestelmä kattaa keväästä 2018 lähtien 700 pyörää ja 70 pyöräasemaa....

Tapiola Sinfoniettan Beatles-konsertti käynnistää Nenäpäivä-kampanjan

HELP! Nenäpäivä goes Beatles -konsertti Espoon kulttuurikeskuksessa 26.10. käynnistää Nenäpäivä-kampanjan, joka toteutetaan tänä vuonna 26.10.–19.11. Konsertissa kuullaan Beatlesin parhaita biisejä orkesterisovituksina.  Beatlesin parhaimmat biisit saavat...

Suomen ensimmäisen Taco Bell -ravintola aukeaa – kasvisruokavalikoimaan satsataan

Taco Bell -fanien odotus on ohi marraskuussa, kun meksikolaisvaikutteisen pikaruokaketjun Suomen ensimmäinen ravintola avaa ovensa Helsingin Kalevankadulla 9.11. Avajaisia edeltävänä päivänä järjestetään kaikille tacofaneille...