Suurpeltoon valmistui uusia rivitaloja
Asuntosäätiölle on valmistunut uusia rivitaloja Suurpeltoon osoitteeseen Kirjakatu 6.
Rivitaloissa on yhteensä 24 asumisoikeusasuntoa. Niiden koot vaihtelevat 87 neliömetrin kolmioista 100 neliömetrin perheasuntoihin.
- Kohteen talot...
Sellon kirjastossa opastetaan Lunnan käyttöön
Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen digitaalinen asiointikanava Lunna viettää ensimmäistä syntymäpäiväänsä huhtikuussa.
Sellon kirjastossa Leppävaarassa järjestetään Lunna tutuksi -tilaisuus tiistaina 5. toukokuuta kello 14-16.
- Asiantuntijamme ovat paikalla kertomassa,...
Leppävaaransillan asemakaavoitus etenee
Espoon kaupunginhallitus hyväksyi huhtikuussa Leppävaaransillan asemakaavamuutoksen aiesopimuksen.
Leppävaaransillan asemakaavamuutos perustuu vuosina 2022-2024 järjestetyn kansainvälisen ideakilpailun voittaneeseen Walk Around -ehdotukseen, jonka laatijoina toimivat YIT, Arco Architecture...
Leppävaaran lukion suosio kasvoi
Espoon kaupungin suomenkielisiin lukioihin oli tänä keväänä ensisijaisia hakijoita yhteensä 2707.
Viime vuonna hakijoita oli 2599, joten tänä keväänä kasvua oli 108 hakijaa.
Leppävaaran lukioon ensisijaisesti...
Lähilääkärit laajenee Leppävaaraan
Suomen Lähilääkärit Oy avaa huhtikuussa viidennen lääkäriasemansa Leppävaaraan.
Lähilääkärit Leppävaara avaa ovensa asiakkaille 7.4.2026. Lääkäriasema sijaitsee kauppakeskus Sellon viereisessä rakennuksessa Ratsutorin kulmassa osoitteessa Leppävaarankatu 7...
Postipuun koulun ja päiväkodin laajennushankkeet etenevät
Espoon kaupunginhallituksen konserni- ja tilajaosto hyväksyi maaliskuussa omalta osaltaan Leppävaaran Postipuun koulun ja Postipuun päiväkodin hankesuunnitelmat.
Postipuun koulun ja päiväkodin tilojen laajentaminen etenee kahtena eri...
Nuoria musiikintekijöitä nostetaan esiin Espoossa
Ensimmäistä kertaa Espoossa järjestettävä nuorten uuden musiikin näyttämö Next Stage huipentuu toukokuussa.
Ensimmäistä kertaa järjestettävä Next Stage – uuden musiikin näyttämö on nuorille muusikoille ja...
Pohjois-Leppävaaraan kolme uutta kerrostaloa
Pohjois-Leppävaaran Palokärjen alueelle on myönnetty rakennusluvat kolmen uuden asuinkerrostalon rakentamiseksi.
Luvat myönnettiin Espoon ympäristö- ja rakennuslautakunnnassa 19. maaliskuuta.
Talot sijoittuvat osoitteisiin Palokärjenkuja 7, Palokärjenkuja 9 ja...
Laajalahden yli 120 vuotta vanha Villa Elfvik sai historiikin
KAMU Espoon kaupunginmuseo on julkaissut historiikin Villa Elfvikistä ja siellä vuodesta 1992 alkaen toimineesta luontotalosta.
Laajalahden Ruukinrannassa sijaitsevan Villa Elfvikin historia on nyt koottu yksiin...
Junat eivät pysähdy Mäkkylässä melkein koko kesänä
Mäkkylän, Pitäjänmäen ja Valimon juna-asemille tulee ensi kesänä yli kahden kuukauden pituinen liikennekatko.
Kehäradan junaliikenne katkeaa kokonaan Huopalahden ja Myyrmäen välillä 1.6.–9.8.2026, kun Kaupunkiliikenne Oy...








