Tutkijat: Alkoholijuomien saatavuuden helpottaminen lisäisi nuorten alkoholin kulutusta

Tutkijat arvelevat alkoholin saatavuuden helpottumisen todennäköisesti lisäävän nuorten alkoholin kulutusta.

Joukko alkoholitutkijoita on huolissaan siitä, että alkoholilain uudistusehdotus sisältää kohtia, jotka voivat lisätä alkoholin käytöstä kasvavalle nuorelle aiheutuvia haittoja.

Joukko nuorten alkoholin käyttöön perehtyneitä tutkijoita on ilmaissut kansanedustajille huolensa alkoholilain uudistuksen vaikutuksista nuoriin. Tutkijat huomauttavat, että lakiesitys sisältää kohtia, jotka todennäköisesti lisäävät nuorten alkoholin kulutusta ja siten alkoholin käytöstä kasvavalle nuorelle aiheutuvia haittoja.

Nuorten alkoholin kulutuksen vähentäminen on keskeistä koko väestön päihdehaittojen ehkäisyssä. Mitä varhaisemmassa iässä alkoholin käyttö alkaa, sitä suurempi on alkoholin ongelmakäytön ja alkoholihaittojen riski aikuisiässä. Nuorten humalajuominen lisää akuuttien haittojen riskiä, mutta voi aiheuttaa myös pitkäaikaisia haittoja esimerkiksi kohonneen onnettomuusriskin vuoksi. Alkoholi ja erityisesti humalajuominen vaikuttavat nuoren aivoissa vielä haitallisemmin kuin aikuisilla.

Tutkijoiden mukaan ruokakaupoissa myytävien oluiden, siiderien ja long drink -juomien alkoholipitoisuuden nostaminen lisäisi alaikäisten alkoholin kulutusta, koska osa näistä nuorten suosimista juomista juotaisiin aiempaa vahvempina. Valmistustaparajoituksen poistaminen toisi ruokakauppoihin niin sanottujen limuviinojen lisäksi todennäköisesti myös suuren määrän kokonaan uusia alkoholituotteita. Limuviinat ja uudet alkoholituotteet kiinnostavat erityisesti nuoria kuluttajia.

Nuorten alkoholin käyttö vähentynyt vuosituhannen alusta

Nuorten alkoholin käyttö ja humalajuominen ovat vähentyneet vuosituhannen alusta. Keväällä 2017 kerätyn Nuorten terveystapatutkimuksen mukaan tämä pitkään jatkunut positiivinen kehitys näyttää nyt pysähtyneen. Alkoholin saatavuuden helpottumisella olisi todennäköisesti nuorten alkoholin kulutusta lisäävä vaikutus.

– Nuorten juomakulttuuriin vaikuttaminen on ensiarvoisen tärkeää, kun halutaan ehkäistä ja vähentää koko väestön päihdehaittoja. Alkoholijuomien saatavuuden lisääminen ei anna nuorille oikeanlaista viestiä, eikä varmasti vähennä nuorten juomista, toteaa kansanterveystieteen professori Arja Rimpelä Tampereen yliopistosta.

– Kansanedustajia lähestyneillä tutkijoilla on käytössään alan viimeisin tutkimustieto. Toivottavasti päättäjät ottavat heidän viestinsä tosissaan, eivätkä tee näin keskeistä alkoholipoliittista päätöstä pelkästään panimoteollisuuden intressit mielessään, toteaa Suomen ASH ry:n toiminnanjohtaja Mervi Hara.

Professori Arja Rimpelän lisäksi huolen alkoholilain uudistuksen sisällöstä ovat kansanedustajille ilmaisseet 12 tutkijaa: yliopistotutkija Anu Katainen, dosentti Matilda Hellman, professori Ossi Rahkonen, geneettisen epidemiologian professori Jaakko Kaprio ja akatemiatutkija Antti Latvala Helsingin yliopistosta, nuorisopsykiatrian erikoislääkäri Outi Kaarre Kuopion yliopistollisesta sairaalasta ja Itä-Suomen yliopistosta, nuorisopsykiatrian professori Riittakerttu Kaltiala-Heino ja dosentti Tomi Lintonen Tampereen yliopistosta, työelämäprofessori Solja Niemelä Oulun yliopistosta, erikoistutkija Kirsimarja Raitasalo ja erikoistutkija Jenni Simonen Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksesta sekä psykiatrian ja nuorisopsykiatrian erikoislääkäri, LT Antti Torikka.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.