Espoossa on yhteensä 21 marttayhdistystä ja 1100 marttaa. Uusi yhdistys nimeltään Gumbölen Martat on myös parhaillaan perusteilla. Espoolaiset Marttayhdistykset tekevät aktiivista yhteistyötä keskenään.
Espoolaiset Marttayhdistykset ovat muun muassa juhlistaneet Suomen 100 -vuotisjuhlavuotta kahdella hankkeella. Ensimmäinen hanke on sellainen, jossa kaikille juhlavuonna Jorvissa syntyneille on neulottu sinivalkoisella Suomen lipulla koristeltu vauvapipo. Espoolaiset kässämartat ovat neuloneet yhteensä 4100 pipoa. Toinen hanke on ollut Parasta arkiruokaa -reseptikirja, jonne martat ovat koonneet espoolaista kotien arkiruokakulttuuria itsenäisyyden juhlavuonna 2017.
– Eri elämänvaiheissa olevilta martoilta kerättiin arkipäivän parhaita ruokia, joista käytetyimmistä ruoka-aineista martoista koottu toimituskunta valitsi reseptit ja testasi ne. Kirja on tehty arvostaen perinteisiä ruokiamme, mutta ajan hengessä nykyaikaisina resepteinä, Espoolaisten marttayhdistysten alueyhteistyön koordinaattori Riikka Vacker kertoo.
Tällä hetkellä jäseninä on kaiken ikäisiä naisia ja myös miehiä. Valtaosa on kuitenkin ruuhkavuosia eläviä tai ne jo ohittaneita naisia. Martat on kaikille avoin järjestö.
Millaista toimintaa järjestätte?
– Jokainen marttayhdistys järjestää omanlaistaan, jäsenten toivomaa toimintaa. Aiheet liittyvät ruokaan ja ravitsemukseen, puutarhaan ja ympäristöön, kodinhoitoon, käsitöihin, kädentaitoihin ja kansainvälisyyteen. Yhdistykset tekevät myös retkiä ja opintokäyntejä sekä viettävät juhlia, Vacker kuvailee.
Riikka kertoo, että vuosittain järjestön toiminnassa nostetaan esille eri teemoja, joiden ympärille paikallisyhdistykset luovat toimintaa.
– Ensi vuonna halutaan edistää kestävää ruokataloutta ja hillitä ilmastonmuutosta keittiön kautta. Välitämme tietoa ja taitoa tehdä arjessa kestäviä ruokavalintoja ja miten vähentää ruokahävikkiä. Kannustamme myös oppimaan kädentaitoja ja tekemään itse. Monissa yhdistyksissä toimii aktiivisia kässämarttoja, jotka pitävät kässäkerhoja, Vacker kertoo.
Yhdessä oleminen ja tekeminen ovat tärkein vetovoima
Martat tarjoavat jäsenilleen mahdollisuuden toimia yhdessä, oppia uusia taitoja ja vaikuttaa lähiympäristöön sekä yhteiskuntaan.
– Toiminta on moninaista ja aiheet suunnitellaan jäsenten toiveita kuunnellen. Yleisimmin marttailtoja vietetään arki-iltaisin joka toinen viikko tai kerran kuussa. Jokainen yhdistys suunnittelee itse oman toimintaohjelmansa ja päättää kokoontumisajoistaan, Vacker kertoo.
– Marttaystävien tapaaminen, yhdessä oleminen ja tekeminen ovat tärkein vetovoima marttatoiminnassa, Riikka jatkaa iloisesti.
Mitä tulee tehdä, jos haluaisi liittyä marttoihin?
– Toivotamme uudet jäsenet lämpimästi tervetulleiksi. Osaamisvaatimuksia ei ole, yhdessä me kaikki opimme uutta ja lisää. Kaikkien yhdistysten yhteystiedot, kokoontumisajat ja –paikat löytyvät Martat.fi –sivuilta. Helpointa aloittaa on tulla mukaan marttailtaan tai muuhun toimintaan. Jäseneksi liitytään täyttämällä liittymislomake, joka löytyy martat.fi –sivustolta. Aina saa myös kysyä, yhdistykset kertovat mielellään toiminnastaan, Vacker kertoo.
Joulu on jo aivan kulman takana. Millaisilla vinkkejä Espoon martoilla on meidän lukijoille antaa?
– Itsetehdyt ja kauniisti pakatut ruokalahjat ovat ihania saada ja antaa. Helppo ja herkullinen on esimerkiksi nokkos-siemennäkkäri espoolaisten Marttojen tapaan. Toinen vinkki itsetehdyksi lahjaksi on antaa aikaa ja tehdä lahjan saajan kanssa yhdessä jotain mukavaa. Esimerkiksi kokata ja syödä yhdessä. Kiireetön läsnäolo on antajalleen ja saajalleen merkityksellinen lahja, Riikka kertoo.
Nokkos-siemennäkkäri:
Ohje uunipellilliseen
- 3 kananmunaa
- 1 dl kuorittuja seesaminsiemeniä
- 2 dl auringonkukansiemeniä
- 1/2 dl pellavansiemeniä
- 1/2 – 3/4 dl kuivattua nokkosrouhetta
- 1 dl puhtaita kaurahiutaleita
- 3/4 tl suolaa
- 2 rkl perunajauhoja
Mittaa kaikki ainekset kulhoon ja sekoita pehmeäksi taikinaksi. Levitä taikina leivinpaperilla vuoratulle uunipellille mahdollisimman ohueksi levyksi. Paista levyä 175-asteisessa uunissa noin 25 minuuttia. Leikkaa levy heti uunista ottamisen jälkeen paloiksi ja jäähdytä ritilän päällä.