Haagan ympyrän rakentamisfarssi

Länsiratikat-hanke myllää Haagan ympyrän uusiksi, ja paperilla visio Länsi-Haagan aukiosta on kaunis: kivijalkaliiketiloja, bulevardeja ja uutta urbaania sykettä. Todellisuus uuden solmukohdan ytimessä on kuitenkin...

Kun elämä palaa kotiin

Kesällä koti jäi helposti hieman sivurooliin. Ovi kävi tavallista useammin ulospäin, viikonloput kuluivat mökillä, matkoilla ja terasseilla, ja lämpiminä iltoina ei ollut kiire sisälle....

Helsingin koulujen tilanne huolestuttaa

Kesällä on uutisoitu Helsingin koulujen eriytymisestä. Keskustelu lähti liikkeelle siitä, kun Helsingin kaupungin suomenkielisen koulutuksen jaosto päätti muuttaa oppilaaksiottoalueita. Se tarkoittaa, että alakoululaisen lähin...

Ratkaisuja Helsingin kuumaan koulukeskusteluun

Koulujen alkaessa keskustelut peruskouluista kuumenevat. Opettajien, oppilaiden ja perheiden ääni on syytä saada kuulumaan. Täysin selvää on, että vaikuttavilla toimilla on kiire. On onnistuttava...

Lapsia tulee liikenteeseen

Ajelimme viime viikolla Kaivopuistossa, jossa oli valtavasti ihmisiä nauttimassa kauniista kesäsäästä. Liikkujia oli monenlaisia, kävelijöitä, juoksijoita, skuuttajia, autoilijoita jne. Yksi liikkujaryhmä kiinnitti kuitenkin erityisesti...

Elokuu elää kahdessa ajassa

Suomessa on vain harvoja kuukausia, jotka jakavat ihmiset yhtä selvästi kuin elokuu. Siinä missä yhdellä työpöydälle ilmestyvät ensimmäiset syksyn kalenterimerkinnät ja koulureppu odottaa eteisessä,...

Minä poljen, sinä ohjaat…

... näin se meno ennen vanhaan on käynyt. Nyt ei käy ja se siitä sitten. Nyt se käy lääkärin tai viranomaisen kautta....

Onni yksillä, kesä kaikilla

Kesästä puhutaan kuin yhteisestä kokemuksesta. Silti jokainen meistä elää oman kesänsä. Yksi odottaa kesälomaansa kuukausia. Ensimmäisenä lomapäivänä aurinko nousee pilvettömälle taivaalle, järven pinta on peilityyni...

Koirien kuningaskunta

Korsoa sanotaan Suomen suurimmaksi pientaloalueeksi, mutta tiesittekö, että Korso on myös Suomen suurin koirien asuinalue? Korson suuralueella joka neljättä kotia vartioi Kerttu, Sisu, Hilla, Alma,...

Tapaus Sofia Virta

Televisiosta tulee lukuisia tosi-TV-ohjelmia, joissa voittoa tavoittelevat, tai itsensä nolaavat monet kansalaiset. Formaatti on sikäli katsojalle antoisa, että niissä kilpailevat usein ns. tavalliset kansalaiset...