… näin se meno ennen vanhaan on käynyt. Nyt ei käy ja se siitä sitten. Nyt se käy lääkärin tai viranomaisen kautta. Tämän ikäisenä yleensä lääkärin kautta. Vaan eipä Ruotsissa, missä sisareni asuu. Ajokortti tulee postiluukusta sinä päivänä, jolloin entinen menee vanhaksi ja käyttökelvottomaksi. Eipä meillä. Lääkärin pakeilla on käytävä ja riihikuivaa saa kuveestaan kaivaa useampaan kertaan. Sen siitä saa, kun harvaanasutussa maassa asuu. Harvoista puristetaan viimeisetkin energiajäämät pois ja ja maahanpanosta loput. Lääniä maassa on, vaikka muille jakaa, mutta sen pienen tilkun, johon itse haluaisi päästä lepäämään, onkin kiven takana. Siihen tarvitaan todistusaineistoa ja sen hoito maksaa maltaita.
No, näillä maksuilla omahoito lienee edelleen edullisinta ja tehokkainta. Näin näyttääkin käyneen niin yksilökohtaisessa sosiaali- ja terveyspalveluissakin kuin myös valtakunnallisissa laatukriteereissäkin. Laatua on se, kun yksityinen sairastaja kääntää selkänsä niin julkisille kuin yksityisillekin palveluntarjoajille ja äänestää jaloillaan. Tekee itse diagnoosit ja tarvittavat hoidon tarpeen arvioinnit. Ainakaan huonommiksi tulokset eivät voine enää tulla. Käyrät kun ovatkin ylöspäin. Meni sitten syteen tai saveen, niin vielä on toivoa jäljellä.
Käväisin lääkärin puheilla ajokyvystäni. Edellisellä kerralla jännitin niin, että en osannut nimetä pingviiniä pingviiniksi. Se siitä sitten. Lähellä oli muistisairausdiagnoosini. Nyt päätin, että tässä iässä jännittäminen saa luvan loppua. Kaikki kuulustelevat lääkärithän ovat minua huomattavasti nuorempia! Pojankloppeja! Mitä niistä! Niinpä otin lungkisti! Se onnistui! Kaikki oikein. Lääkärikin totesi, ettei hänellä ollut ollut sellaista potilasta, jonka muisti vain parani vanhetessaan. Sanoin, no kerta se on ensimmäinenkin. Isäni lausahdus haudan takaa!
Näin Eeva Kilven kuolinvuonna, haluan kaikille naisille esittää lopuksi hänen mietelauseensa:
Jos maailmassa on joku ehdoton sääntö, se on se, että äidin pitää aina olla kunnossa!
Elina Kuosmanen
