
Puheenaiheina nyt
Lähikulmilta
Katutyömaiden turvallisuudessa havaittiin puutteita myös Vantaalla
Pääkaupunkiseudun kunnat ja poliisilaitokset valvoivat toukokuun alussa työmaiden turvallisuutta tehostetusti.
Työmaiden tehovalvontaviikolla 5.–10. toukokuuta kiinnitettiin erityistä huomiota katutyömaiden turvallisuuteen Vantaalla, Espoossa, Kauniaisissa ja Helsingissä.
Valvonnassa havaittiin...
Liikuntapaikkojen rakentamiseen avustusta yli 5,2 miljoonaa euroa
Lupa- ja valvontavirasto on myöntänyt Suomessa yhteensä 5 234 000 euroa investointiavustusta liikuntapaikkojen ja niihin liittyvien vapaa-aikatilojen perustamishankkeisiin.
Liikuntapaikkojen valtionavustuksia myönnetään laajojen käyttäjäryhmien tarpeisiin tarkoitettujen...
Muualta Vantaalta
Vantaan Kesälava järjestetään tänä kesänä kolmessa kaupunginosassa
Vantaan Kesälavat tarjoavat maksutonta ohjelmaa kesällä 2026.
Tänä kesänä Vantaan Kesälava avautuu Martinlaaksoon, Tikkurilaan sekä Myyrmäkeen, ja lavoilla nähdään runsaasti ohjelmaa kesäkuun alusta elokuun loppuun.
Vantaan...
Asolaan tulee McDonald’s
Vantaan Asolaan valmistuvan harjoitusjäähallin yhteyteen avataan McDonald’s-ravintola.
Elmo Areena -nimisen hallin on määrä valmistua toukokuussa 2027, ja ravintolan myöhemmin kesällä.
Vantaan ensimmäinen Mäkkäri avattiin vuonna 1992,...
Kivistöön tulee McDonald’s
Kivistön McDonald’s avataan loppuvuodesta 2026 osoitteeseen Mestarintie 14.
Ravintolaan tulee 76 asiakaspaikkaa, pöytiintarjoilu ja autokaista sekä omalla sisäänkäynnillään varustettu ruokalähettien odotus- ja noutotila.
- On innostavaa...
Sepikänsilta uusitaan
Toukokuussa on aloitettu rakennustyöt Vaskivuorentien viereisellä jalankulku- ja pyöräilysillalla eli Sepikänsillalla.
Tämä nykyinen Mätäojan ylittävä silta Myyrmäen ja Kaivokselan rajalla uusitaan. Uusi silta valmistuu arviolta...
Yhteisötila Martsa vietti avajaisiaan
Martinlaakson yhteisötilan “Martsan” avajaisjuhlat pidettiin 21. toukokuuta osoitteessa Laajaniityntie 3.
Avajaisissa oli ennakkotietojen mukaan musiikkiesityksiä ja muita erilaisia ohjelmanumeroita, kakkutarjoilu ja yhdessäoloa.
Martsan tavoitteena on tarjota...
Ihmiset ja ilmiöt
Rakkaasti yhdessä, mutta eri osoitteissa
Elettiin pääsiäisenaikaa. Pertti oli ollut vastikään auton renkaiden vaihdossa, kun Pirjo huomasi miehen käytöksessä sellaista, joka oli vierasta. Lääkäriin mies ei kuitenkaan suostunut lähtemään....
Lippakioskit tekevät näyttävän paluun – viiniä, vohveleita ja kesän kohtaamisia
Helsingin legendaariset puupaviljongit, eli lippakioskit, ovat heränneet tänä kesänä uuteen loistoon. Kaupunkikuvaan palanneet klassikot ovat saaneet uuden elämän sekä ravintoloina, yhteisöllisinä kohtaamispaikkoina että nostalgisina...
Terveys ja hyvinvointi
Mikä avuksi siitepölyallergian oireisiin?
Siitepöly aiheuttaa monelle erilaisia silmä- ja nenäoireita, kun pensaat, lehtipuut ja heinät kukkivat. Tällä hetkellä käynnissä on lepän ja pähkinäpensaan kukinta.
Siitepölyallergian yleisimpiä oireita ovat...
Talviauringon kirkkaus voi yllättää
Lasten silmät alttiimpia auringon haitallisille säteille
Kevään kirkkaat auringonsäteet ja valkoiset hanget houkuttelevat ulkoilemaan. Aurinko yhdistettynä hohtaviin hankiin voi kuitenkin olla silmille hyvin kuormittavaa, sillä...
Viihde ja vapaa-aika
Ikoninen Heurekan planetaario uudistui huimasti
Vantaalla sijaitsevan tiedekeskus Heurekan planetaario on avautunut yli vuoden kestäneen täydellisen uudistuksen jälkeen.
Planetaario on kokenut historiansa suurimman muodonmuutoksen.
- Sen sisätilat, projisointikupu, esitystekniikka ja talotekniikka...
Ruskaretkeily on täydellinen tapa nauttia syksystä
Syksy saapuu todenteolla ja tuo mukanaan ruskan – luonnon oman taidenäyttelyn, jossa metsät hehkuvat alati muuttuvan keltaisen, oranssin ja punaisen sävyissä.
Metsähallituksen mukaan ruskaretkeily on...












































