Monet eläimet ovat saavuttaneet suuren suosion sosiaalisessa mediassa. Sieltä löytyy äkäisen näköisiä kissoja, karvattomia koiria ja lemmikkivillieläimiä. Oman osansa suosiosta on myös saanut puolivuotias tyttöcorgi Foxy, jolla on tätä kirjoitettaessa yli 5000 seuraajaa Instagramissa.
- Meillä ei ollut tiettyä rotua, jonka halusimme, vaan halusimme ennen kaikkea söpön koiran jolla olisi älykkyyttä, kertoo Foxyn omistaja Anna Ruusu ajasta, jolloin koiran hankinta oli pohdinnan alla.
- Koiran pitäisi lisäksi rakastaa ihmisiä, erityisesti lapsia, sekä olla helposti koulutettava.
Ruusu päätti, ettei halua ”spämmätä” omille sivuilleen kuvia Foxysta vaan antoi sen sijaan halukkaille ystävilleen mahdollisuuden seurata koiraa tämän omilla sivuilla.
- Muistan vieläkin, miten yllättynyt olin, kun ensimmäinen tuntematon ihminen alkoi seurata Foxya! Nyt seuraajia on ympäri maailman.
Foxy pääsi vieläkin pienempänä Helsingin Puppy Parad- tapahtuman yhteydessä Iltalehden nettiportaaliin, ja seuraava etappi on startup-yritys WoodTrendsin mainoskasvona.
- Tämä tilaisuus tuli eteen sattumalta. Tapasimme WoodTrends Finlandin perustajan ollessamme kävelyllä. Hänkin asuu Espoossa, Ruusu muistelee.
- Aloimme puhua koirista ja Instagramista, ja hän kysyi Foxya Facebookin mainoskuviin.
Koirat ovat koiria julkkiksinakin
Koiranpennut voivat olla kaikessa hellyttävyydessäänkin hivenen kurittomia ja saada omistajilleen aikaan esimerkiksi pureskeltuja kenkiä. Tai silputtuja postilappuja.
- Foxy on poikkeuksellisesti rauhallinen pentu, eikä kotona ole toistaiseksi tuhottu yhtään mitään. Viikonloppuna tosin ostin postikorin, kun huomasin, että viimeinen postilappu oli syöty ja revitty palasiksi. Foxy nyt on semmoinen silppuri, Ruusu kertoo huvittuneena.
- Muutoin Foxy leikkii iloisena ja syö hyvin.
Iida Rekunen
Welsh corgi pembroke
- Brittiläinen koirarotu
- Alkuperäinen käyttötarkoitus paimenkoira, nykyään seurakoira
- Uroksen paino yleensä 10-14 kg ja naaraan 10-13 kg
- Säkäkorkeus vaihtelee 25,4 cm ja 30,5 cm välillä
- Luonne on yleisesti ottaen pirteä ja laumakeskeinen. Koska ”pemut” tulevat toimeen kaikkien kanssa, ne soveltuvat erinomaisesti lapsiperheidenkin lemmikeiksi.
Lähde: Wikipedia