Biojätteen erilliskeräys alkoi pääkaupunkiseudulla 30 vuotta sitten
Biojätettä on kerätty erikseen asuinkiinteistöiltä pääkaupunkiseudulla jo 30 vuoden ajan.
Ennen varsinaista keräyksen alkamista biojätteen keräystä kokeiltiin Espoossa Matinkylässä ja Haukilahdessa vuosina 1990–1992.
- Biojätteen erilliskeräys...
Asunnottomuus uhkaa kääntyä nousuun Espoossa
Asunnottomien yötä vietettiin jälleen tiistaina 17. lokakuuta YK:n köyhyyden ja syrjäytymisen vastaisena päivänä Espoossa ja eri puolilla Suomea.
Vuoden 2023 teemana oli ”Kenelle kaupunki kuuluu?”.
Espoossa...
Kennelliitto palkitsee 22 Sankarikoiraa ihmishenkien pelastamisesta
Kennelliitto myöntää vuonna 2023 Sankarikoiran arvon 22 koiralle. Lisäksi 17 koiraa saa kunniamaininnan tekemästään urotyöstä.
Sankarikoiran arvo voidaan myöntää koiralle, joka on vaikuttanut merkittävästi siihen,...
Kynttilät syttyvät pyhäinpäivänä Espoossa
Pyhäinpäivää vietetään lauantaina 4.11. Päivä on yksi suosituimmista ajoista joulun lisäksi, jolloin vieraillaan hautausmailla ympäri maata.
Muistokynttilöitä sytytetään haudoilla, muualle haudattujen muistelupaikoilla sekä kirkkojen messuissa...
Espoonkartanosta julkaistiin kirja
Uusi kirja "Espoonkartano Kuninkaantien varrella" kokoaa ensimmäisen kerran yksiin kansiin tietoa Espoonkartanosta, joka perustettiin kuninkaankartanoksi vuonna 1556.
- Espoonkartano on Espoon monista kartanoista merkittävin. Espoonkartano...
Laureaan hakeneita kiinnostivat turvallisuus- ja rikosseuraamusalat
Uudellamaalla toimivan Laurea-ammattikorkeakoulun suomenkielisiin koulutuksiin haki 14. syyskuuta päättyneessä yhteishaussa yhteensä 4 626 ensisijaista hakijaa.
Keskimäärin ensisijaisia hakijoita jokaista tarjolla ollutta opiskelupaikkaa kohden oli 4,3....
Omaishoitajat tarvitsevat tukea vaativassa tehtävässään
Espoossa oli vuonna 2022 noin 1500 omaishoitajaa, tiedottaa Espoon seurakunnat.
Luku sisältää kaikki omaishoitajat, eli ne lasten ja aikuisten hoitajat, jotka saavat omaishoidontukea.
Tämän lisäksi on...
Kuntavertailu: Kauniaisissa lapsiperheiden palvelut ovat lähellä
Konsulttiyhtiö selvitti, missä Suomen kunnissa lapsiperheiden tarvitsemat palvelut sijaitsevat lähimpänä kotoa.
Konsulttiyhtiö Ramboll toteutti valtakunnallisen kuntien elävyysindeksivertailun nyt kolmatta kertaa.
Tänä vuonna tarkastelussa on Suomen kuntien...
Pääkaupunkiseudun ekaluokkalaiset saavat kirjalahjan kirjastolta
Helmet-kirjastot antavat yhteistyössä kustantajien kanssa kaikille pääkaupunkiseudun ekaluokkalaisille kirjalahjan lukuvuonna 2023–2024.
- Ekaluokkalaiskampanja on merkittävä panostus pienten lukijoiden lukutaitoon. Kampanjalla halutaan mahdollistaa oma ikätasoinen...
Terveysasemien palveluseteli käyttöön Espoossa ja Kirkkonummella
Terveysasemien asiakkailla Espoossa ja Kirkkonummella on pian mahdollisuus valita palveluseteli yksityiselle lääkäriasemalle.
Hyvinvointialueen aluehallitus on päättänyt ottaa palvelusetelin käyttöön terveysasemilla yhtenä asiakkaalle mahdollisena lääkärikäyntien mahdollistajana...