Koti Helsinki Kontula

Kontula

Kontulan ostarille halutaan Stockan kellon kaltainen treffipaikka

OmaStadin ehdotusaika on päättynyt. Osallistuvan budjetoinnin avulla Helsingin kaupunki jakaa 10 miljoonaa euroa helsinkiläisten toivomalla tavalla. OmaStadin verkkosivuille jätettiin kaikkiaan 1761 ehdotusta, joista 290 ehdotusta...

Vesalaan suunnitellaan katu- ja puistoremonttia

Helsingin kaupunki suunnittelee Vesalantien peruskorjaamista Köyliönpolun ja Koskenhaantien välisellä osuudella. Samalla myös Vesalantien ja Mellunkylänpuron varrella sijaitsevaan pitkänomaiseen puistoon on tiedossa kunnostustöitä. Syyskuussa esillä olleessa katusuunnitelmaluonnoksessa...

Kontulan metroasema sai pulujen torjuntajärjestelmän

Kontulan metroaseman perusparannuksen yhteydessä asemalla on tehty toimenpiteitä, joiden uskotaan tuovan parannusta pulujen ulosteen aiheuttamaan epäkohtaan. Perusparannus valmistui lokakuun alussa kun metroaseman pääsisäänkäynti avattiin jälleen...

Kivikon uudella konepajalla rakennetaan ja korjataan raitioteitä

Aiemmin Koskelan varikolla toiminut ratakorjaamo on saanut uudet tilat Itä-Helsingin Kivikosta. Kivikon konepaja luovutettiin Kaupunkiliikenne Oy:n hallintaan rakennuttajalta aikaisemmin kesällä. Nyt myös konepajan operatiivinen käyttöönotto...

Stadin Slangi ry täyttää 30 vuotta

Stadin Slangi ry perustettiin vuonna 1995 vaalimaan ja kehittämään stadilaista identiteettiä, slangia ja kulttuuria. - Jäseniä on tällä hetkellä yli 2200. Yhdistyksen jäsenlehti Tsilari on...

Kontulan Kuntokellari avataan kunnostettuna

Kontulan kirjaston viereisissä väestösuojatiloissa sijaitseva Kontulan Kuntokellari avaa ovensa kesän jälkeen kunnostettuna ja uudistettuna 1. syyskuuta. Helsingin kaupungin liikuntapalveluiden Kuntokellari on palvellut punttikansaa jo yli...

Helsingin kaupunki järjestää alueliikuntaa Mellunkylän alueella

Helsingin kaupunki alueliikunta alkaa jälleen Mellunkylän alueella 1.9.2025. Alueliikunta on kaupungin liikuntapalveluiden toimintamuoto, jonka tavoitteena on lisätä asukkaiden hyvinvointia, aktiivisuutta, yhteisöllisyyttä ja liikkumista lähellä omaa...

Kiinalaispuisto ja Mustikkamäki halutaan suojella Kontulassa

Helsingin kaupunginhallitus on hyväksynyt Helsingin uuden luonnonsuojelualueohjelman vuosille 2025–2040. Helsingin luonnonsuojelualueohjelmassa 2025–2040 ehdotetaan Helsinkiin 98 uutta luonnonsuojelulailla rauhoitettavaa maa-aluetta ja sisävesien kohdetta sekä 22 uutta...

Myllypuron terveysaseman laajennustyöt ovat alkamassa

Myllypuron terveys- ja hyvinvointikeskuksen laajennusosan rakentamisen valmistelevat työt alkavat kesäkuussa osoitteessa Jauhokuja 4. Liikkumiseen tulee alueella poikkeusjärjestelyjä. Esimerkiksi Myllypurontien varrelta poistuu työmaan kohdalta pysäköintipaikkoja, ja jalkakäytävä...

Runkolinjojen yöliikenne uudistui: bussiin vain etuovesta

Pääkaupunkiseudun oransseilla runkobussilinjoilla on astunut voimaan yöliikennettä koskeva uudistus 16. kesäkuuta alkaen. HSL kokeilee runkolinjojen yöliikenteessä uutta käytäntöä, jossa runkolinjabussien kyytiin voi nousta vain etuovesta....