Varuskunnanaukion pysäköintitalon taiteilija on valittu

Tuusulan Rykmentinpuiston Varuskunnanaukion pysäköintitalon julkisivuun toteutettavan taideteoksen tekijä on valittu. Tuusulan kunnan taideohjelmien ohjausryhmä ja rakennushankkeen edustajat valitsivat toteutettavaksi kuvataiteilija Tuula Lehtisen teosehdotuksen ”Kesäpäivä” rinnakkaisen...

Prisma ja uusi kunnantalo avataan samassa rakennuksessa Tuusulassa

Erikoista: Prisma-hypermarket sijaitsee samassa kiinteistössä kuin kunnantalo. Tuusulan historian ensimmäinen Prisma-hypermarket avataan Hyrylässä torstaina 1. lokakuuta kello 10. Prisma on rakennettu osaksi Hyrylän uutta Särmä-palvelukeskusta osoitteessa...

Lahelan koulu- ja päiväkotihanke etenee

Tuusulan kunnanhallitus valitsi 24. elokuuta YIT Rakennus Oy:n palveluntuottajaksi Lahelan tulevaan elinkaarihankkeeseen. Hanke sisältää Lahelan koulun, päiväkodin ja nuorisotilan suunnittelun ja rakentamisen sekä kiinteistön ylläpito-...

Kiinteistökustannukset ovat nousseet tänä vuonna lähes kaikissa kunnissa

Muun muassa Järvenpäässä, Tuusulassa ja Keravalla kustannukset ovat puolestaan hieman laskeneet viime vuodesta. Kuntakohtaiset kiinteistökustannukset eli kaukolämmön, veden ja jätehuollon hinta sekä kiinteistövero ovat nousseet...

Tuusulalaisravintola mukana Kuppilat kuntoon -ohjelmassa

Mikähän Tuusulan ravintola mahtaa olla mukana Kuppilat kuntoon -sarjan uudella kaudella? Ravintolan nimeä ei paljasteta televisiokanavan tiedotteessa, mutta keittiömestari Kari "Kape" Aihisen apua sielläkin tarvitaan. "Kuppilat...

Hyökkälän entinen koulu sai uudet toimijat

Nopaksi nimetty Tuusulan Hyökkälän vanha koulurakennus on saanut syyskuun alussa uudet toimijat. Talossa on työtilat Tuusulan kunnan museon ja kulttuurin työntekijöille sekä kokoelmatilat kunnan taide-...

Jokelan Koululammen puisto kunnostetaan nyt

Jokelan Koululammen puistoalueen perusparannustyöt ovat alkaneet syyskuussa. Rakennushankkeeseen kuuluu puiston perusparannus maa- ja vihertöineen sisältäen kalusteet ja rakenteet sekä valaistuksen uusimisen. Puistoalueelle istutetaan uusia puita...

Tuusulan kirjastoauto Kirre täytti 10 vuotta

Tuusulan kunnan kirjastoauto Kirren 10-vuotisjuhlia vietettiin Tuusulan pääkirjastolla lauantaina 19. syyskuuta. Ennakkotietojen mukaan yleisötapahtumassa oli monenlaista ohjelmaa perheen pienimmille sekä kakkukahvit 150 ensimmäiselle Kirre-fanille. Tuusulassa kirjastoauto...

Uusimaa on Suomen suosituin matkailumaakunta

Uudellemaalle saapui viime vuonna ennätysmäärä ulkomaisia ja kotimaisia matkailijoita, tiedottaa Uudenmaan liitto. Vuonna 2025 Uudellamaalla kirjattiin 7,3 miljoonaa matkailijoiden yöpymistä, yli 500 000 enemmän kuin...

Sunnuntaiaukiolo Hyrylän Alkoon

Tuusulan Hyrylän Alko ottaa käyttöön sunnuntaiaukiolon 4. lokakuuta alkaen. Alkon myymälä on sunnuntaisin avoinna kello 12-18. Alkon myymälöiden sunnuntaiaukiolot laajenevat tänä syksynä Suomessa kaikkiaan 20 uuteen...