Tapahtumat

Kaksipäinen lohikäärme seikkailee Fallkullan kesäteatterissa

Fallkullan kesäteatterissa Tapanilassa esitetään Pekka Mattilan käsikirjoittama ja ohjaama esitys Kaksipäinen lohikäärme. Maksullisia näytöksiä on esimerkiksi 13.7, 14.7. ja 16.7. Humoristisessa fantasianäytelmässä koetaan seikkailua, taistelukohtauksia ja...

Kristallipuutarha on esillä Espoon kulttuurikeskuksessa

Espoon kulttuurikeskuksessa Tapiolassa ehtii vielä ihmettelemään In transition -näyttelyä, joka jatkuu 31. elokuuta saakka. Näyttely on toteutettu yhteistyössä EMMA-museon kanssa ja näyttelyyn on vapaa pääsy. In transition -näyttelyn...

Leppävaara isännöi Euroopan urheiluviikon avajaiset syksyllä

Leppävaaran urheilupuistossa järjestetään Euroopan urheiluviikon avajaiset 23. syyskuuta. Avajaiset ovat osa Suomen EU-puheenjohtajuuskauden ohjelmaa. Euroopan urheiluviikkoa (European Week of Sport) vietetään viidettä viikkoa. Urheiluviikko on Euroopan...

Hurjat pellet hyppivät jälleen veteen Töölössä

Yksi Helsingin kesän klassikkotapahtuma on suuri pellehyppyshow Uimastadionilla. Maksullinen tapahtuma pidetään Taka-Töölössä sijaitsevalla perinteisellä uimakeitaalla keskiviikkona 7. elokuuta. Kyseessä on Jerobeam Salakyttä Teamin uimahyppyshow. Luvassa on...

Akvarellitaide saa kansainvälisen festivaalin Helsinkiin

Helsingin kesään mahtuu monenmoisia tapahtumia. Yksi uusista tapahtumista on kansainvälinen akvarellitaiteeseen keskittyvä festivaali. Se pidetään Kaapelitehtaalla Ruoholahdessa 9.-14. heinäkuuta. IWS Finland (International Watercolor Society) organisoi...

Tapiolassa erikoista kesähupia: äänetön ulkoilmadisko!

Tapiolan keskusaltaan äärellä sijaitsevalla ulkoilmanäyttämöllä Amfilla järjestetään monenlaista kesäohjelmaa heinäkuussa. Tapahtumat Amfille tuo Espoon kulttuurikeskus. ‒ Haluamme tuoda kaikille maksutonta kulttuuritarjontaa ulos niinä viikkoina, jolloin kulttuurikeskus...

Puotilassa toimii oma kesäteatteri

Juhannuksen jälkeen Puotilan Kesäteatterissa saa ensiesityksen koko perheen näytelmä Mimmi Lehmä ja Varis. Ohjaaja Samu Loijas on dramatisoinut näytelmän Jujja Wieslanderin satukirjoista ”Mimmi Lehmä...

Dramaattisia piirroksia Stoan kesänäyttelyssä

Itäkeskuksessa sijaitsevan Itä-Helsingin kulttuurikeskus Stoan uusin näyttely on nimeltään Square. Mediataiteilija Azar Saiyar kuvaa muistia ja maahanmuuttoa, jaettua verbaalista ja nonverbaalista tietoa, joka siirtyy syrjäytettyjen...

Oho mikä festivaali tulossa Kruununhakaan!

Kruununhaassa järjestetään erikoinen tapahtuma kesäkuussa. Nimittäin valistusajan kulttuurifestivaali, jossa esitetään 1700-luvun musiikkia ja nähdään aikakauden tyylisiä pukuja. XVII Les Lumières - Valistusajan kulttuurifestivaalin 15.-16.6.2019 teemana...

Töölössä voi tutustua urheiluhistoriaan kävelykierroksella

Helsingin ja Suomen liikuntahistorian ytimessä, Töölössä, järjestetään Liikuntapalvelut sata vuotta -kävelykierroksia koko kesän ajan. Kierrokset järjestetään 4.6.-27.8. kello 17-18.30. Kävelykierroksen reitti on noin kolme kilometriä...