Kivikon Sortti-asema testaa itsepalveluautomaatteja
Kivikon Sortti-jäteasemalla on otettu käyttöön itsepalveluautomaatit keskiviikkona 29. tammikuuta.
HSY eli Helsingin seudun ympäristöpalvelut -kuntayhtymä kokeilee Kivikon Sortti-asemalla uusia tapoja maksaa jätteet. Maksaa voi joko...
Helsinki palkkaa palveluidensa laadun tarkkailijoita
Helsingin visiona on olla maailman toimivin kaupunki. Kuinka pitkällä tässä tavoitteessa ollaan?
Helsingin kaupunki palkkaa tulevaksi kesäksi laaduntarkkailijoita havainnoimaan kaupunkistrategian tavoitteiden toteutumista käytännössä. Arvioitaviin kohteisiin...
Hertsi nostattaa avajaishumua: yli 850 kommenttia
Helsingin toistaiseksi viimeiseksi jäävä uusi kauppakeskus avaa ovensa 19. maaliskuuta Herttoniemessä.
Herttoniemen Hertsi nostattaa hyvissä ajoin avajaistunnelmaa.
– Minkä liikkeen aukeamista odotat 19.3. aukeavalta kauppakeskus Hertsiltä...
Verta luovutettiin vuonna 2019 aiempaa vähemmän
Verta luovutettiin Suomessa viime vuonna lähes 200 000 kertaa. Punasolujen käyttö sairaaloissa on laskenut tasaisesti 2000-luvulla. Myös verta on vastaavasti kerätty useimpina vuosina hieman...
Eläkeliitto täyttää 50 vuotta
Suomen suurin eläkeläisjärjestö Eläkeliitto täyttää 50 vuotta. Liiton perustamiskokous pidettiin helmikuussa 1970.
Eläkeliitto syntyi halusta toimia eläkeläisten taloudellisen aseman kohentamiseksi sekä ikäihmisten itsetunnon ja ihmisarvon...
Salatut elämäntaidot pyörii Mellunkylän kouluissa
Mellunkylän vitosluokkalaiset opettelevat tunnetaitoja Salatut elämäntaidot -toimintamallissa.
– On tärkeää, että lapset oppivat tunnistamaan ja nimeämään tunteitaan. Sillä on iso merkitys arjen riitatilanteiden ratkomisessa, Itäluotsin...
Kontulassa matkakortin voi ladata ilman lisämaksua!
Kontula, Itäkeskus, Herttoniemi ja muut metroradan varren alueet ovat hyvässä asemassa, sillä niissä sijaitsee lippuautomaatti, jossa HSL:n matkakortin voi ladata ilman erillistä palvelumaksua.
Heikoimmassa asemassa...
Lux Helsinki on laajempi kuin koskaan
Tammikuun alkupuolella alkava vuotuinen Lux Helsinki on tällä kertaa maantieteellisesti suurempi kuin koskaan. Satelliittiteosten myötä tarjonta on aiempaa kattavampi ja monipuolisempi.
Lux Helsingin reitti kulkee...
Elävä orkesterimusiikki siivittää Kontulan joulujuhlaa
Kontulan omassa asukastalossa eli lähiöasemalla järjestetään kaikille avoin joulujuhla perjantaina 20. joulukuuta kello 12-15. Suunnitelman mukaan luvassa on joulupuuroa kello 12 alkaen niin kauan...
Kontulan palvelukeskus on jatkossa seniorikeskus
Kontulan monipuolinen palvelukeskus on kohta viralliselta nimeltään Kontulan seniorikeskus.
Monipuolinen palvelukeskus -nimestä luovutaan vuodenvaihteessa 2019-2020.
Asiasta kertoo Helsingin sosiaali- ja terveystoimen uutiskirje Stadin sote numerossaan 7/19.
Myös...









