Hellas

Jollaksessa vastustetaan rakentamista Tonttuvuoren metsään

Jollaksessa vastustetaan kerrostalojen asemakaavoitusta osoitteessa Jollaksentie 64 sijaitsevalle Tonttuvuoren eteläosan metsä- ja kallioalueelle. Rakennushankkeesta huolestuneet asukkaat ovat lähettämässä Helsingin kaupunginhallitukselle vetoomuksen, jossa on lukuisia perusteluja...

Kiinteistökustannukset ovat nousseet Helsingissä

Kiinteistöliiton valtakunnallisen Indeksitalo-selvityksen mukaan kuntakohtaiset kiinteistökustannukset ovat nousseet tänä vuonna enemmän kuin vuonna 2020. Muun muassa kaukolämmön, veden ja kiinteistöveron muodostamia, kunnissa päätettäviä, maksuja seuraavassa...

Ekaluokkalaisille kirjalahja kirjastosta

Helmet-kirjastot antavat yhteistyössä kustantajien kanssa kaikille peruskoulunsa aloittaville pääkaupunkiseudun ekaluokkalaisille kirjalahjan lukuvuonna 2021–2022. Ekaluokkalaiskampanjalla halutaan rohkaista pieniä lukijoita tarttumaan kirjaan ja luomaan mukavia lukumuistoja myös yhdessä...

HSL tekee lippulajitutkimusta

HSL tekee tänä syksynä lippulajitutkimusta 3. joulukuuta asti. Tutkimusta tehdään metrossa, lähijunissa ja raitiovaunuliikenteessä. HSL selvittää tutkimuksen avulla, mitä lippuja joukkoliikenteen asiakkaat käyttävät ja missä...

Sähköpotkulaudat aiheuttavat päänvaivaa

Sähköpotkulaudat ilmestyivät Helsingin katukuvaan keväällä 2019. Alkuinnostuksen jälkeen asenteet ovat muuttuneet. Sähköpotkulautoihin liittyy yhä enemmän kielteisiä ilmiöitä. Sähköpotkulautojen tarkoitus oli helpottaa ns. ”viimeistä kilometriä”...

Korkeasaareen suunnitellaan uusi trooppinen talo

Korkeasaari on saamassa Kruunusiltojen raitiotien vanavedessä uuden pääsisäänkäyntirakennuksen ja uuden trooppisen eläintalon. Korkeasaari valmistelee kahta suurta rakennushanketta, joista toinen käsittää nykyisen trooppisen Amazonia-talon korvaamisen uudella...

Ilouutinen politiikkaa seuraaville

Politiikkaa seuraaville ilouutinen: kesäkuussa valittujen kunnanvaltuustojen uusi kausi on alkanut! Helsingissä kaupunginvaltuuston puolueiden paikkamäärissä tapahtui pientä muutosta, mutta ei ryhmien suuruusjärjestyksessä. Ensimmäisessä kokouksessaan 2.8....

Hoas valittiin vuoden rakennuttajaksi 2021

Kiinteistö- ja rakennusalan yhdistys RAKLI ry on valinnut Vuoden rakennuttaja -palkinnon saajaksi vuonna 2021 Helsingin seudun opiskelija-asuntosäätiön Hoasin. Yhdistys perustelee valintaansa muun muassa sillä, että...

Jollas mukaan HSY:n kummikouluihin

Helsingin seudun ympäristöpalvelut HSY on valinnut hakemusten perusteella yhteensä yksitoista koulua lukuvuoden 2021-22 kummikouluiksi. Helsingistä mukana ovat Malmin Karviaistien koulu, Siltamäen ala-aste ja Jollaksessa sijaitseva...

Metroasemien valaistus led-pohjaiseksi

HKL vaihtaa kaikkien kantametron asemien valaistuksen led-pohjaiseksi. Valaisimet, joiden lamppuja ei voida korvata led-lampuilla, korvataan led-valaisimilla. - Metroasemien tyypillisimmän valonlähteen päivittäminen loisteputkesta led-valoputkeen säästää merkittävästi...