Kuusi uutta prosenttiperiaatteella toteutettua taideteosta on valmistunut ympäri kaupunkia eri-ikäisten helsinkiläisten käyttämiin tiloihin.
Yksi teoksista on sijoitettu upouuteen päiväkoti Hopealaaksoon Kruunuvuorenrannassa. Kyse on Leena Kangaskosken kolmen teoksen kokonaisuudesta.
Teoskokonaisuudessaan Leena Kangaskoski on lähtenyt liikkeelle Hopealaakson historiasta: Alueella on toiminut hopeakaivos 1700-luvun lopussa ja sieltä on löydetty hopean lisäksi lukuisia muita mineraaleja, kuten kuparikiisua, sinkkikiisua, kalkkisälpää, lyijyhohdetta ja sinkkivälkettä.
Teos nimeltään Kuparikumpujenkätkö sijaitsee päiväkotirakennuksen kahden kerroksen välisessä valokuilussa.
– Lasitetusta keramiikasta toteutettu teos koostuu alaspäin aukeavista muodoista, kuin lohkareista, jotka päältäpäin vaikuttavat ikiaikaisen levollisilta. Lohkareiden sisältä avautuu hidas, vuosimiljoonien kestävä mineralisoitumisen ja muutosten prosessi, tiedotti Helsingin taidemuseo HAM.
Tähdenlentovanukas-teos sijaitsee salin ikkunassa. Lasiin on jähmettynyt sulamisen ja sekoittumisen jälkeinen hetki, kuten kiveen on jähmettynyt sulan laavan muistuma.
Teos Hiekkahippuhohde koostuu useista muottiin suupuhalletuista lasisista muodoista.
Seinästä esiin pullahtava mineraalisesiintymä muistuttaa aikojen saatossa kiteytyvistä geologisista ihmeistä. Lasi on pääasiassa hienon hienoa hiekkaa, joka kovassa kuumuudessa sulaa muuttuen valossa hohtavaksi.
– Kangaskosken teoskokonaisuus tuo päiväkotiin niin muistuman viime vuosisatojen paikallishistoriasta, kuin myös rinnastuksen arkisen aikakäsityksen ja geologisen ajan välille.
Helsingin kaupunki noudattaa prosenttiperiaatetta, mikä tarkoittaa, että kaupungin uudis- tai korjausrakentamisen kustannuksista noin prosentti varataan uuden julkisen taiteen toteuttamiseen.