Keravan keskustaa aiotaan laajentaa pohjoiseen
Keravan keskustan laajentamiseen tähtäävä kaavamuutoshanke etenee.
Keravan kaupunginhallitus hyväksyi Tervahaudankatu 4-8:n asemakaavan muutosehdotuksen 7. marraskuuta 2022.
Kaavamuutos laajentaa Keravan keskustaa. Suunnittelualue sijaitsee Keravan nykyisen keskustan pohjoispuolella,...
Korson Kyläneuvosto palkittiin osallisuuden edistämisestä
Korson Kyläneuvosto on palkittu Vantaan kaupungin vapaaehtoistoiminnan tunnustuksella.
Vuoden 2022 vantaalainen vapaaehtoisteko on Korson Kyläneuvoston toiminta asukkaiden osallisuuden edistämiseksi.
Tunnustus julkistettiin Vantaan kaupungin vapaaehtoisten kiitosjuhlassa Heurekassa...
Länsimetron kaikki uudet asemat ovat Suur-Espoonlahdessa
Suur-Espoonlahti saa käyttöönsä viisi metroasemaa kun länsimetron jatke Matinkylän ja Kivenlahden välillä avataan 3. joulukuuta 2022.
Kaikki länsimetron jatkeen metroasemat sijaitsevat Suur-Espoonlahden alueella.
Espoon kaupungin nettisivujen...
Koivukylään uusia julkisia taideteoksia
Kuvataiteilija Vesa-Pekka Rannikon Koivukylän julkisen taiteen teokset "Feenix" ja "Tervetuloa" on toteutettu osana Koivutorin uudistamista, jonka tavoitteena on parantaa torin viihtyisyyttä ja turvallisuutta.
Valmistuneet teokset...
Pysäköintiluolasto Leppävaaran Nupukivenkallioon?
Leppävaaran keskustan ideakilpailussa selvitetään mahdollisuutta sijoittaa maanalainen autojen pysäköintiluola Nupukivenkallion puistoon.
Espoon kaupunki on käynnistänyt kansainvälisen kaksivaiheisen ideakilpailun Leppävaaran keskustan suunnittelusta ja toteuttamisesta.
Kilpailun tavoitteena on...
Tapiolassa äänestettiin seurakuntavaaleissa vilkkaimmin
Äänestysvilkkaus laski seurakuntavaaleissa Espoossa. Vaalien ääniharava ponnisti Tapiolan seurakunnasta.
Espoon seurakuntavaaleissa 2022 äänesti yhteensä 11 734 seurakunnan jäsentä. Vaalien äänestysprosentti on tasan kymmenen. Vuonna 2018...
Oittaalle rakennetaan uusi minigolfrata
Espoon Oittaalle avataan 18-väyläinen seikkailuminigolfrata toukokuussa 2023.
Seikkailuminigolfissa väylät eivät ole irrallisia rakennelmia vaan osa maisemaa. Haasteita lyöjälle tarjoavat ratojen kaltevuus sekä erilaiset esteet. Seikkailuminigolfiin...
Peruskorjattu Hakaniemen kauppahalli avataan keväällä 2023
Remontoidussa Hakaniemen kauppahallissa on marraskuun puolivälin tilanteessa vielä runsaasti vapaita myyntipaikkoja yrittäjille.
Hakaniemen kauppahallin peruskorjaus on loppusuoralla. Kauppiaat palvelevat Hakaniementorilla sijaitsevassa väistötilassa vielä joulusesongin yli,...
[category kolumnit] Helsinkikin joutuu tasapainoilemaan tulojen ja menojen kanssa
Ensi vuoden budjetti on valtuustossa näinä päivinä. 444-sivuisen tiiliskiven sisältämää tietoa on lähes mahdoton sulattaa tai ymmärtää oleellisinta. Tavoitteet, mittarit ja suoritteet hyppivät taulukoissa.
Keskeinen...
Kirkkonummelle uusi 1200 oppilaan koulukeskus
Iso koulukeskushanke alkaa Kirkkonummen Gesterbyn alueella.
YIT Oyj ja Kirkkonummen kunta ovat allekirjoittaneet sopimuksen Gesterbyn uuden koulukeskuksen rakentamisesta ja ylläpidosta.
Asiasta tiedotti YIT Oyj lokakuussa 2022.
YIT...








![[category kolumnit] Helsinkikin joutuu tasapainoilemaan tulojen ja menojen kanssa](https://i0.wp.com/www.newsbox.fi/wp-content/uploads/2022/11/Suomalainen-Nina-06-b.jpg?resize=150%2C150&ssl=1)
