Ylijäämäpuodin pyörittäjä on vuoden järvenpääläinen 2019

Järvenpään seudun nuorkauppakamari on jo vuodesta 1978 asti jakanut Vuoden järvenpääläinen -tunnustuspalkinnon. Tunnustuksen saajalta edellytetään, että hän on osoittanut kykyä parantaa yhdistyksen toiminta-alueen väestön...

Kunnostettu Kumtähdenkenttä kutsuu shakkipeliin

Kauppakeskus Arabiaa vastapäätä sijaitseva suosittu puistoalue, Kumtähdenkenttä, oli pitkään verkkoaidoilla eristettynä. Nyt verkkoaidat on purettu pois ja puistoon pääsee kulkemaan vapaasti. Kumtähdenkentän peruskorjaus on siis...

Hakaniemen postikonttori lakkautetaan ensi kesänä

Postin myymälä Säästöpankkirannassa palvelee asiakkaitaan juhannukseen 2020 saakka ja sen jälkeen Hakaniemessä asuvien kotiposti sijaitsee Kalasatamassa kauppakeskus Redissä. OmaPosti-kioski puolestaan avataan Hämeentielle kevään 2020 aikana....

Euroopan kemikaalivirasto muuttaa Punavuoreen

Euroopan kemikaalivirasto Echa muuttaa Kampin Annankadulta Punavuoren Telakkarantaan tammikuun alkupuolella 2020. Echa on yksi EU:n suurimmista virastoista ja sen tehtävänä on edistää kemikaalien turvallista käyttöä...

Hyrylän liikekeskushanke etenee – kunnantalo mukana

Tuusulan kunnan tavoitteena on kehittää Hyrylän keskustaan monipuolinen liikekeskus, jonka yhteydessä on myös toimitiloja. Tuusulan kunta pyrkii vuokraamaan uudesta liikekeskuksesta kunnantalon korvaavia tiloja. Liikekeskus...

Keravan Sinkka löysi jälleen yleisönsä

Joulun ja uudenvuoden välipäivinä Taide- ja museokeskus Sinkan ovi kävi tiheään, kun kansalaiset sulattelivat kinkkujaan perinteisten siluettien, varjoanimaatioiden ja näyttävien paperi-installaatioiden keskellä. Tuhatkunta asiakasta käytti...

Kontulassa matkakortin voi ladata ilman lisämaksua!

Kontula, Itäkeskus, Herttoniemi ja muut metroradan varren alueet ovat hyvässä asemassa, sillä niissä sijaitsee lippuautomaatti, jossa HSL:n matkakortin voi ladata ilman erillistä palvelumaksua. Heikoimmassa asemassa...

Keravan sosiaali- ja terveyspalveluja Vantaalle?

Kerava ja Vantaa ovat näillä näkymin muodostamassa yhteisen sote-alueen. Osa keravalaisten sosiaali- ja terveyspalveluista saattaa tulevaisuudessa sijaita Vantaalla saakka. Vastaavasti Vantaalta voidaan joutua matkustamaan Keravalle...

Jokelan lampien kehittämistyö käyntiin

Tuusulan Jokelan vesilampialue on monille alueen asukkaille tuttu vierailukohde. Jokelan keskustan läheisyydessä sijaitsevien lampien kehittämistyö on käynnistynyt toimenpidesuunnitelman laatimisella. Selvitystyötä johtamaan on perustettu työryhmä, johon kuuluu...

Lux Helsinki on laajempi kuin koskaan

Tammikuun alkupuolella alkava vuotuinen Lux Helsinki on tällä kertaa maantieteellisesti suurempi kuin koskaan. Satelliittiteosten myötä tarjonta on aiempaa kattavampi ja monipuolisempi. Lux Helsingin reitti kulkee...