Järvenpään seudun nuorkauppakamari on jo vuodesta 1978 asti jakanut Vuoden järvenpääläinen -tunnustuspalkinnon. Tunnustuksen saajalta edellytetään, että hän on osoittanut kykyä parantaa yhdistyksen toiminta-alueen väestön taloudellista, sosiaalista tai henkistä hyvinvointia.
Vuoden järvenpääläinen 2019 on Roope Rouvinen. Local Storage -ylijäämäpuodin toiminnasta perheensä kanssa vastaava Roope Rouvinen päätettiin valita Vuoden järvenpääläiseksi 2019, sillä hän on kiertotalouden pioneeri.
Valinnan perusteissa todetaan muun muassa seuraavasti:
” Haasteiden tullessa vastaan Roope ei luovuta, vaan kehittää toimintaa entistä paremmaksi. Rouvinen on tehnyt väsymätöntä työtä edistääkseen kestävän kehityksen tavoitteita ja toiminut pioneerina elinkeinotoiminnan luomisessa, jossa pyrkimyksenä on parempi, toimivampi yhteiskunta. Ylijäämäpuodin toiminta on järjestetty niin, että kaikki siihen osallistuvat voivat hyötyä.”
26-vuotias Rouvinen on yllättynyt ja suorastaan häkeltynyt saamastaan tunnustuksesta. Hän kertoo, että uudenlaisen, jäsenyyteen perustuvan ylijäämäpuodin perustaminen ja pyörittäminen on ollut todella mielenkiintoinen ja opettavainen kokemus.
– Nyt olemme muuttamassa konseptia. Emalikukassa sijainnut puoti on siirtymässä muualle. Puoti avautuu uudelleen arviolta helmikuussa joko Keudan tiloissa Wärtsilänkadulla tai Setlementti Louhelan tiloissa. Tavoitteena on tehdä uudenlaista yhteistyötä opiskelijoiden ja yhdistyksen kanssa, Vuoden järvenpääläinen 2019 kertoo.
Kaupunkilaiset saivat marraskuussa vapaasti tehdä ehdotuksia tunnustuspalkinnon saajaksi ja Roopea kannatettiin neljässä eri ehdotuksessa. Päätöksen Vuoden järvenpääläisestä teki saatujen ehdotusten pohjalta Järvenpään seudun nuorkauppakamarin palkintolautakunta.