Koti Espoo Sivu 99

Espoo

Yli 12 000 asukasta hyödynsi HSY:n keräysautopalvelua

Helsingin seudun ympäristöpalveluiden keräysautot kiersivät myös tänä vuonna Espoossa ja muualla pääkaupunkiseudulla. Poikkeuksellisissa oloissa toteutetun kierroksen aikana autot keräsivät yhteensä noin 200 000 kiloa metalliromua,...

Tuuletusputket ”puhuvat” ääniteoksessa Tapiolassa ja Leppävaarassa

Neljä Fortum Oyj:n kaukolämpöverkoston tuuletusputkea ympäri Espoon katukuvaa vievät kuulijan keskelle neljän kodin arkea. Hyväntuulisen ääniteoksen ”puhuvat putket” sijaitsevat kaukolämpöverkon varrella Tapiolassa, Leppävaarassa, Espoon...

Gräsan uurnalehdon peruskorjaus on loppusuoralla

Niittykummussa sijaitsevan Olarin kirkon luona on kesän ja syksyn aikana ahkeroitu Gräsan uurnahautausmaan kunnostuksen parissa. Espoon seurakuntayhtymä arvioi lokakuun 2020 lopussa, että kesällä aloitettu Gräsan...

Laurean Otaniemen kampus saatetaan purkaa

Laurean ammattikorkeakoulun Otaniemen kampuksen muodostava iso rakennus saatetaan purkaa lähivuosina. Espoon kaupunki on myöntänyt alueen suunnitteluvarauksen kiinteistön nykyiselle omistajalle, jonka tavoitteena on rakentaa oppilaitosrakennuksen...

Keilaniemeen kaavoitetaan autoille kolmetuhatta parkkipaikkaa

Jopa 3 000 autopaikan pysäköintiluolan asemakaavoitus Keilaniemeen etenee. Espoon kaupunginhallitus hyväksyi yleisen kalliopysäköintilaitoksen asemakaavan muutosehdotuksen yksimielisesti 23. marraskuuta. Lopullisesti kaavan hyväksymisestä päättää Espoon kaupunginvaltuusto. Pysäköintilaitos...

Matinkylässä pilotoidaan Taloyhtiö-klubia

Matinkylä on mukana Taloyhtiö-klubin pilottihankkeessa pääkaupunkiseudulla. Asunto-osakeyhtiöiden energiaremontteja vauhditetaan Helsingin, Espoon ja Vantaan kaupunkien kunnianhimoisessa yhteishankkeessa, jonka päärahoittajana on ympäristöministeriö. Taloyhtiöklubi-hankkeessa kehitetään asunto-osakeyhtiöille kokonaan uusi alueellisen...

Viherlaakson kirjasto säilyy täpärästi

Viherlaakson kirjasto oli jo menossa kiinni lopullisesti ensi tammikuun alussa, mutta nyt näyttääkin siltä, että alueella säilyy kirjasto myös tulevaisuudessa. Espoon kaupungin kulttuurilautakunta vastusti aivan...

Tulostus ja kopiointi maksulliseksi Espoon kirjastoissa

Espoon kaupungin kirjastoissa otetaan käyttöön tuloste- ja kopiomaksu arviolta toukokuussa 2021. Kulttuurilautakunta päätti asiasta marraskuussa. Maksun suuruus on 20 senttiä per tuloste tai kopio. Maksua...

Espoo ulkoistaa kotihoitoaan Lippajärvellä

Satakunta Espoon kaupungin kotihoidon asiakasta siirtyy Mehiläisen kotihoidon asiakkaaksi. Ensimmäiset asiakkaat siirtyivät Mehiläiselle 10. marraskuuta 2020 ja viimeiset asiakkaat siirtyvät maaliskuussa 2021. Siirtyvät asiakkaat...

Näin Soukassa: kerrostalo tulee, autopaikkoja ei

Soukkaan vuonna 2023 valmistuvan metroaseman viereen ei ole tulossa Espoon kaupungin vuokra-asuntojen tornitaloa, vaan matalampi Kojamo Oyj:n vuokratalo. Espoon kaupunginhallituksen elinkeino- ja kilpailukykyjaosto myönsi marraskuussa...