Tapiolan Sinfonietta aloittaa konsertit kohtuvauvoille Espoossa
Espoon kaupunginorkesteri Tapiolan Sinfonietta käynnistää uraauurtavan konserttitoiminnan tulevana keväänä Espoossa.
-Tapiolan Sinfonietta aloittaa maaliskuussa 2019 säännölliset konsertit kohtuvauvoille, tiettävästi ensimmäisenä orkesterina maailmassa, kerrotaan Tapiola Sinfoniettan...
Espoo on valittu Vuoden matkailualueeksi ensimmäisenä Suomessa
Espoo on valittu kautta aikain ensimmäiseksi vuoden matkailualueeksi Suomessa. Valinnan ovat tehneet Visit Finland, Suomen matkatoimistoalan liitto SMAL sekä Tutkimus- ja Analysointikeskus TAK Oy.
Vertailussa...
Vesialueen ja puistokahvilan kaavoitus Kirkkojärvelle etenee
Kirkkojärven asuinalueen pohjoispuolella sijaitseva Kirkkojärvenpuisto kaavoitetaan pääosin viher- ja virkistysalueeksi, jonka suunnittelussa on tarkoitus kunnioittaa Espoonjoen luontoarvoja sekä lähiympäristön kulttuurihistoriallisia arvoja. Virkistysalueen keskelle on...
Espoon Vihreät vastustaa Espoonväylää: ”Ei edistä ilmastotavoitteita”
Kaupungin suunnitelmissa Espoon Keskuspuiston halkaisisi tulevaisuudessa nelikaistainen väylä, joka kulkisi osan matkasta rinnan nykyisen Finnoontien kanssa. Väylän varrelle Söderskoginaukean ympäristöön ja Bosmalmiin rakennettaisiin uusia asuntoja, joista monet työntyisivät Espoon...
Keskeneräinen Suur-Kalevala on esillä näyttelyssä Espoossa
Espoossa sijaitsevan Gallen-Kallelan Museon vuosi 2019 alkaa uudella Kalavala-aiheisella näyttelyllä, joka juhlistaa Elias Lönnrotin kokoaman Uuden Kalevalan 170–vuotista historiaa.
Kalevala, toisin sanoen -näyttely on esillä...
Leppävaara on Espoon vilkkain juna-asema – Mäkkylä erittäin hiljainen
Leppävaara on ylivoimaisesti vilkkain Espoon alueella sijaitsevista rautatieasemista. Vähiten käytetty on Mäkkylän asema.
Espoon Liikennekatsaus 2018 -julkaisun mukaan Leppävaaran asemalla tehdään keskimäärin 12 600 junaan nousua arkipäivässä....
Harvinainen jättiuudistus alkaa Suvelassa huhtikuussa
Suvelan Kirstinmäessä alkaa koko pääkaupunkiseudun mittakaavassa harvinainen uudistus huhtikuussa. Kirstinmäessä puretaan yhdessä uudistushankkeessa jopa neljä asuinkerrostaloa, jotka ovat vieläpä uudempia kuin Helsingin Jakomäessä puretut 1960-luvun lähiötalot....
Espoon Hanasaari osallistuu Lux Helsinki -valofestivaaliin
Perinteisen Lux Helsinki valofestivaalin päätapahtuma ulottuu tänä vuonna Kansalaistorilta Helsingin keskustasta Etu-Töölöön. Lux Helsinki esittelee kaikkiaan kolmekymmentä valoteosta 5. - 9. tammikuuta.
Ensimmäistä kertaa Lux...
Kampanja muistuttaa suojalasien käytöstä ilotulitusraketteja ammuttaessa
Useat ihmiset loukkaantuvat ilotulitteista Suomessa vuosittain. Suojalasit voivat estää silmien vahingoittumisen.
-Joka vuodenvaihteessa 10-20 ihmistä on saanut silmävammoja ilotulitteista. Loukkaantuneet ovat olleet sekä ilotulitteita ampuvia...
Liukastumistapaturmia voi ehkäistä oikeilla jalkinevalinnoilla
Liukkaat talvikelit ovat taas saapuneet ja liukkaat kelit kannattaa ottaa huomioon kenkävalinnoissaan.
Liukastumistapaturmia torjutaan parhaiten ennakoivilla toimenpiteillä.
-Kannattaa katsastaa talvijalkineiden pito sekä muu varustus, joka auttaa...









