Ekaluokkalaisille kirjalahja kirjastosta

Helmet-kirjastot antavat yhteistyössä kustantajien kanssa kaikille peruskoulunsa aloittaville pääkaupunkiseudun ekaluokkalaisille kirjalahjan lukuvuonna 2021–2022.

Ekaluokkalaiskampanjalla halutaan rohkaista pieniä lukijoita tarttumaan kirjaan ja luomaan mukavia lukumuistoja myös yhdessä perheen ja ystävien kanssa. Lahjateosten kieli ja kuvitus toimivat sekä lukemista aloitteleville lapsille että kirjaa ääneen lukeville aikuisille. Kampanja alkoi Helmet-kirjastoissa 13.9.

Ekaluokkalaiskampanjan suomenkielinen kirjalahja on tänä vuonna Aino Järvisen kirjoittama ja Laura Merzin kuvittama Otusten joukossa. Teoksen on kustantanut Etana Editions.

– Kirja esittelee joukon monenlaisia eläimiä pihan pörisijöistä valtamerten jättiläisiin, joista jokainen on tärkeä osa maapallon ekosysteemiä. Hauskat ja ilmeikkäät kuvat tuovat esiin eläinten ainutlaatuiset ominaisuudet, ja tekstin kutkuttavat faktat herättävät halun tietää lisää, tiedotti Vantaan kaupunki.

Helsingissä ja Kauniaisissa kirjaston henkilökunta toimittaa kirjat oppilaille koulun kautta. Espoossa ja Vantaalla lahjan saa lähikirjastosta tai kirjastoautosta kouluihin jaettavaa kutsukorttia vastaan. Kirjat voi noutaa kirjastosta myös luokkakäynnin yhteydessä. Ekaluokkalaisen kirjalahjan ja kirjastokortin hankkimisen voi antaa myös koululaiselle kotitehtäväksi. Tällöin hän voi käydä kirjastossa yhdessä perheensä kanssa.