Rakastetun ja yhden maailman vaikuttavimmista näyttelijöistä ja viihdyttäjistä omistama kartano julkisuuden henkilöitä vilisevällä eristetyllä Laughlin Parkin alueella on myynnissä hintaan 15 miljoonaa dollaria. Vaikkakaan Fields ei omistanut taloa kun ei uskonut kodin omistamiseen vuokrasi hän kodin 1940 lisäten siihen biljardipöydän, pöytätennispöydän sekä keilailuradat olohuoneeseen vain vähäisin huonekaluin. Legendaarisen humuveikon talossa oli kolme baaria joista yksi oli siirreltävä. Fields asui kodissa kuolemaansa saakka vuoteen 1946. Siitä lähtien rakennus tunnetaan nimellä W.C. Fieldsin kartano. Yhden Los Angelesin tunnetuimmista julkisuuden henkilöiden kansoittamista naapurustoista, Laughlin Parkin suunnitteli Homer Laughlin, jonka pyrkimyksenä oli rajoittaa luksusrakennusten määrä lukuun 40. Tontteja pilkottiin kuitenkin myöhemmin ja niinpä lukumäärä nousi vuosien varrella lukuun 60 josta useimmat suunnitteli Lloyd Wright. Laughlin Parkin kadut ovat puiden reunustamat ja koko alue on eristetty viidellä sisäänajoportilla. Alue on aina vetänyt turvallisuutta, rauhaa, yksityisyyttä ja yksityisyyttä etsiviä rikkaita ja kuuluisia puoleensa. Yksi ensimmäisistä asukkaista oli Cecil B DeMille, jonka koti rakennettiin alueen laelle ja siitä avautuvat uskomattomat näköalat sekä Charlie Chaplin. Angelina Jolie osti Cecil B. DeMillen kodin vuonna 2017 hintaan 24.5 miljoonaa dollaria.
Fieldsin kartanon huoneet ovat avarat ja niistä on helpot kulkuyhteydet ulos jotka mahdollistavat Kalifornian miedon ilmaston täyden hyödyntämisen. Ranskalaiset ovet aukeavat terasseille ja puutarhoihin miltei talon jokaisesta huoneesta joihin kuuluu myös käynti päämakuuhuoneen kylpyhuoneesta. Rakennuksen suunnitteli vuonna 1920 William M. Clarke. 750 neliön koti on nyt päivitetty nykyajan vaatimuksia vastaavaksi ja siinä on neljä makuuhuonetta ja viisi kylpyhuonetta jotka kaikki noudattavat nk. Italianate arkkitehtuuria täydennettynä Beaux-Arts liikkeen muotokielen vaikuttein. Alkuperäisiä ratkaisuja on kunnioitettu alkaen antiikkisesta mahonkipaneloinnista, espanjalaisesta munkkiluostarista hankituin puutöin sekä upein kaarisisäänkäynnein. Neljä takkaa kruunaa kokonaisuuden. Aivan erikoinen huone on elegantti materiaaleina kuparia ja lasia yhdistelevä aurinkohuone joka soveltuu erinomaisesti illallisten nauttimiseen keskellä alueen runsasta ja upeaa maisemointia. Sinne on myös omistajan hyvä vetäytyä hoitamaan orkideakokoelmaa tai rauhoittumaan rankkasateen yllättäessä. Fields piti sateen äänestä.
Vaikka Fields oli talon ylivoimaisen erikoisin asukas, on se vetänyt puoleensa myös muita merkkihenkilöitä kuten Maurice Chevalier ja Lily Tomlin. Muutama vuosi ennen rakennustöiden aloittamista hävisi lehtimagnaatti William Randolph Hearst raivokkaassa huutokaupassa tontin omistuksen toiselle taholle. Maisemoinnin huhutaan suunnitelleen Lloyd Wright joka kätki maastoon miltei näkymättömiin kynnyksiä ulko ja sisätilojen välille. Puiden ja pensaiden runsas kasvu tarjoavat lisäsuojaa ja yksityisyyttä nurmi ja uima-allasalueelle. Vanhan Hollywoodin klassinen tapa on upottaa uima-allas nurmikon keskelle. Yhteen aikaan alueella oli liljalampi mutta vuonna 1941 Fieldsin ollessa matkoilla hukkui naapurissa asuvan näyttelijä Anthony Quinnin poika siihen. Fields järkyttyi tapauksesta siinä määrin että antoi täyttää lammen välittömästi. Nykyinen omistaja on teksasilainen öljymagnaatti Bobby Patton joka on myös Los Angeles Dodgersin osa-omistaja. Nykyisiä naapureita ovat Angelina Jolie, Casey Affleck, Emma Roberts ja Kristen Stewart. Los Angeles Timesin mukaan Patton osti rakennuksen vuonna 2013 hintaan 7 miljoonaa dollaria.
Lisää luksusasuntoja välittää TopTenRealEstateDeals