Löytöeläintaloihin päätyy vuosittain yli 10 000 kissaa ja koiraa. Kissoista vain noin joka neljäs haetaan takaisin omaan kotiinsa, kun taas koirista yhdeksän kymmenestä. Kotiin hakemattomista eläimistä osa päätyy paikallisen eläinsuojeluyhdistyksen hoiviin etsimään uutta kotia, mutta osa eläimistä lopetetaan, kun lain edellyttämä 15 vuorokauden hoitovelvoite on täyttynyt. Kun eläimeltä löytyy mikrosiru, jonka avulla omistajan ajantasaiset yhteystiedot löytyvät rekisteristä, omistajaan saadaan yhteys nopeasti, ja eläin pääsee takaisin kotiin.
– Meiltä kysytään usein, kuinka moni eläin säästyisi lopetukselta, jos sillä olisi mikrosiru ja ajantasaiset omistajan yhteystiedot rekisterissä. Todellista lukua on mahdotonta saada selville, mutta asia koskee vuosittain todennäköisesti satoja eläimiä, tyypillisimmin kissoja, sanoo SEY Suomen eläinsuojelun toiminnanjohtaja (vs.) Maria Lindqvist.
– Varmaa on kuitenkin se, että tunnistusmerkintä nopeuttaa eläimen palautumista kotiinsa. Mitä nopeammin eläin palautuu, sen parempi eläimelle, mutta myös omistajan kukkarolle. Eläimen löytöeläintalossa viettämät yöt veloitetaan lemmikin omistajalta sen takaisinluovutuksen yhteydessä.
SEYn tukeman Turvasiru tutuksi -kiertueen tavoitteena on nostaa esille lemmikkien tunnistusmerkinnän ja omistajatietojen rekisteröinnin tärkeyttä ja tarpeellisuutta. Kiertueen aikana koulutetaan uusia Turvasiru.fi palveluntarjoajia, ja siruttomien lemmikkien omistajilla on mahdollisuus tuoda lemmikkinsä sirutettavaksi tavallista edullisempaan hintaan.
SEY haluaa myös kissat rekisteriin
Koirien tunnistusmerkintä ja rekisteröinti muuttui pakolliseksi maa- ja metsätalousministeriön joulukuussa 2020 antamalla asetuksella. Asetus velvoittaa koiranomistajan hankkimaan koirallensa mikrosirun ja rekisteröimään koiran omistajatiedot viralliseen koirarekisteriin. SEY pitää kissojen saamista pakollisen tunnistusmerkinnän ja rekisteröinnin piiriin yhtä tärkeänä. –On erinomaista, että koirien tunnistusmerkintä ja omistajatietojen rekisteröinti saatiin lainsäädäntöön. Myös kissojen pakollinen tunnistusmerkintä ja omistajatietojen rekisteröinti on ehdottoman tärkeää Suomessa vallitsevan kissakriisin ratkaisemiseksi ja kissan aseman parantamiseksi, sanoo Lindqvist. Koirien ja kissojen pakollinen tunnistusmerkintä ja rekisteröinti ovat olleet pitkään yksi SEYn päätavoitteista. Lindqvist kehottaa kissanomistajia siruttamaan kissansa ja rekisteröimään omistajatiedot, vaikka laki ei siihen vielä velvoitakaan.
Turvasiru tutuksi -kampanja kiertää Suomea
SEYn tukema Turvasiru tutuksi -kiertue kiertää maata jo kuudetta vuotta. SEYn vapaaehtoinen eläinsuojeluneuvoja Nina Karvinen siruttaa kiertueella eläimiä ja kouluttaa paikallisia toimijoita Turvasiru.fi-järjestelmän käyttöön. Samalla hän tekee tutuksi lemmikkien tunnistusmerkinnän ja omistajatietojen rekisteröinnin tärkeyttä. Kissojen ja koirien tunnistusmerkintä on tärkeää ennaltaehkäisevää eläinsuojelutyötä. Se auttaa erottelemaan toisistaan aidosti kodittomat eläimet ja ihmisen hoivasta karanneet tai eksyneet eläimet. Löytöeläintalojen resurssit ovat rajalliset, mutta tunnistusmerkinnän avulla resurssit voidaan kohdentaa aidosti apua tarvitseville eläimille. Lisäksi lemmikit, joilla on omistaja, pääsevät nopeammin tuttuun kotiympäristöön. – Mikrosiru on eläimen niskaan ihon alle rokotuksen tapaan laitettava tunnistesiru, johon on tallennettu eläimen oma yksilöllinen tunnusnumero. Mikrosiru on täysin turvallinen, se ei häiritse eläintä tai aiheuta sille kipua. Kansainvälinen standardi takaa, ettei kahta täsmälleen samanlaista numerosarjaa ole olemassa. Minkä merkkistä mikrosirua tahansa on mahdollista käyttää Turvasiruna.
– Turvasiru antaa lemmikille suojan varkauden ja katoamisen varalta. Eläinlääkäriasemat, eläinsuojeluviranomaiset ja löytöeläinten talteenottopaikat saavat saavat lähetettyä lemmikin omistajalle viestin välittömästi Turvasiru.fi -palvelun kautta. Turvasirun verkkosivuilta löytyvät kaikki Turvasiru.fi-palveluntarjoajat sekä lisätietoa palvelusta.
-Turvasiru tutuksi -kiertue järjestetään yhteistyössä paikallisten eläinsuojeluyhdistysten ja SEYn eläinsuojeluneuvojien kanssa. SEY mahdollistaa kiertueen toteutumisen. Eläinlääkärit kouluttavat kampanjan puitteissa uusia siruttajia, ja siruttajaksi kouluttautuneet pääsevät heti avustamaan tai tekemään sirutuksia. Samalla heitä rohkaistaan huolehtimaan mahdollisuuksien mukaan oman alueensa sirutuksista.