Uutta: joukkoliikenne kulkee koko jouluaaton ajan

Helsingin seudun joukkoliikenne kulkee aiemmista vuosista poiketen nyt myös jouluaattona läpi päivän. Jouluaattona ovat voimassa sunnuntaiaikataulut. Sen sijaan joulupäivänä 25. joulukuuta joukkoliikenteessä on aamulla tauko....

Hakunilaan suunnitellaan Vantaalla ainutlaatuista yhteisöllistä Me-taloa

Hakunilaan kaavaillaan Me-yhteisötaloa, josta ei ole toistaiseksi kerrottu paljon julkisuudessa. Hanke mainitaan Vantaan kaupungin talousarvioehdotuksessa 2019 sekä myönteisen erityiskohtelun toimintaohjelmassa, jolla pyritään vähentämään Vantaan...

Vantaalle jopa tuhat kaupunkipyörää – Hakunila ja Korso jäävät paitsioon

Vantaalle on luvassa omat kaupunkipyörät ensi keväänä, mutta ne ovat erilaisia kuin Helsingissä. Vantaan järjestelmässä kaupunkipyörää ei lukita telineeseen niin kuin Helsingissä, vaan pyörän voi...

Velmu-yhdistys on saanut Vantaan kulttuuripalkinnon 10 000 euroa

Vuonna 2018 neljäkymmentä vuotta täyttänyt Vantaan elävän musiikin yhdistys Velmu on palkittu Vantaan kaupungin kulttuuripalkinnolla. Palkinto jaetaan vuosittain merkittävästä kulttuuriteosta. Nuoren taiteilijan kulttuuripalkinnon jakavat pianisti...

Itä-Hakkilan lastenkirkon kohtalo on yhä auki – täyttää 50 vuotta tänä vuonna

Hakunilan seurakuntaan kuuluvan Pyhän Annan lastenkirkon tulevaisuus on edelleen auki. Vantaan seurakuntien kiinteistöjohtokunta esitti yhteiselle kirkkoneuvostolle,että kirkon kunnostamisesta luovutaan, mutta yhteinen kirkkoneuvosto päätti palauttaa asian...

Vantaan Lucia-neidolla on kohta kiireiset ajat: Lentokentältä Jumboon

Suomen virallinen Lucia-neito esiintyy Helsingin Senaatintorilla, mutta joissakin Suomen kunnissa valitaan lisäksi myös oma Lucia-neito. Vantaan Lucia-neidoksi 2018 valitulla Janina Lindströmillä on uuden tehtävänsä myötä...

Malminiityn nuorten mopopajan pyörittäjät saivat Vantaan stipendin

Mopoilevat nuoret ry:lle on myönnetty vuoden 2018 nuorisotyön stipendi. Yhdistyksen tavoitteena on kehittää ja tukea nuorten mopoilijoiden ja motoristien toimintaa sekä järjestää erilaisia tapahtumia. Keväällä...

Tiedekeskus Heureka pärjäsi hyvin vapaa-ajankeskusten tutkimuksessa

Suomalaiset ovat antaneet tiedekeskus Heurekalle yleisarvosanaksi 8,25. Tällä tuloksella Vantaalla sijaitseva nähtävyyskohde nousi kolmannelle sijalle Suomen vapaa-ajankeskusten joukossa. Vapaa-ajankeskusten yrityskuvat 2018 -tutkimuksessa oli mukana 29...

Raitiotie ei mahdu Maratontielle: ”Useita asuintaloja pitäisi purkaa”

Itä-Vantaalla ihmetellään, miksi Vantaalle suunniteltava pikaraitiotie ei kulje Rajakylän kautta kuten raitiotiellä korvattava bussilinja 562 nykyisin kulkee. Ratikan suunnittelusta vastaava liikenneinsinööri Tiina Hulkko kertoo Vantaan...

Vantaan työttömyys vähenee edelleen

Vantaan työttömyysaste on jatkanut laskuaan. Vantaan tulos työttömyyden alenemisessa on myös valtakunnallisesti merkittävä: koko maan työttömyysaste oli syyskuussa 8,8 prosenttia. Suurimmista kaupungeista vain Espoossa...