Raitiotie ei mahdu Maratontielle: ”Useita asuintaloja pitäisi purkaa”

Kuvituskuva

Itä-Vantaalla ihmetellään, miksi Vantaalle suunniteltava pikaraitiotie ei kulje Rajakylän kautta kuten raitiotiellä korvattava bussilinja 562 nykyisin kulkee.

Ratikan suunnittelusta vastaava liikenneinsinööri Tiina Hulkko kertoo Vantaan kaupungin tiedotteessa, että erityisen paljon palautetta on tullut siitä, ettei ratikka kulje Rajakylässä sijaitsevan Maratontien läpi. Tiina Hulkon mukaan syy on se, ettei ratikka yksinkertaisesti mahdu Maratontielle.

-Maratontie on liian kapea. Ratikka tarvitsee autoliikenteestä erilliset kaistat, jotta liikenteestä saadaan nopeaa, sujuvaa ja aikataulussa pysyvää.

-Ratikkakaistojen rakentaminen Maratontielle vaatisi useiden talojen purkamista. Tästä syystä ratikan reitti kulkee Fazerintien kautta, Tiina Hulkko kertoo.

Vantaan pikaraitiotievaunu tulee toteutuessaan vaikuttamaan Vantaan bussilinjoihin. Yksi jo tiedossa olevista muutoksista on se, että ratikka korvaa nykyisen bussilinjan 562. Raitiovaunu ei kuitenkaan kulje joka paikassa samalla reitillä kuin bussi. Reitiltä jää pois Rajakylän lisäksi myös Helsingin Jakomäki.

Pikaraitiotien rakentaminen alkaa aikaisintaan kymmenen vuoden kuluttua. Se kulkee Helsingin Mellunmäestä Hakunilan, Tikkurilan, Viertolan, Jumbon ja Aviapoliksen kautta lentokentälle.

 

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.