Nurmijärvi: väestönkasvua nuorista aikuisista ja yli 55-vuotiaista
Nurmijärven asukasmäärä kasvoi 273 uuden asukkaan verran vuonna 2022.
Se tarkoittaa 0,7 prosentin väestönkasvua.
Nurmijärven kunnan tiedotteessa kerrotaan, että kasvusta 34 prosenttia muodostui muuttoliikkeen vaikutuksesta, 27...
Yksityisteiden parantamisavustuksiin korotuksia
Suomen valtioneuvosto on antanut asetuksen yksityistieasetuksen väliaikaisesta muuttamisesta vuosille 2023–2025.
Näiden kolmen vuoden aikana tiekunta voi saada valtionavustusta muun muassa yksityistien perusparantamiseen nykyistä suuremmalla avustusprosentilla.
Valtionavustusten...
Venekauppa väheni – vesijetit yhä suosiossa
Uusien veneiden myynti väheni Suomessa vuonna 2022 huippuvuoteen 2021 verrattuna. Suomen veneala palasi pandemiaa edeltävälle kasvukäyrälle.
Vuoden 2022 aikana venealalla palattiin pandemiavuosien korkeasuhdanteesta normaalille tasolle.
Myytyjen...
Keski-Uudenmaan pelastuslaitoksen tehtävät lisääntyivät
Keski-Uudenmaan pelastuslaitoksen tehtävien määrä lisääntyi vuonna 2022 jonkin verran edelliseen vuoteen verrattuna.
Keski-Uudenmaan pelastuslaitoksen alueella oli vuonna 2022 yhteensä 7 917 pelastustehtävää. Vuonna 2021 niitä...
Uudenmaan päätieverkossa esiintyy pahoja vaurioita
Uudellamaalla maantiet kärsivät vaihtelevan säätilanteen aiheuttamista päällystevaurioista.
Etenkin koko pääkaupunkiseutu on kärsinyt pahoin tieverkon reikiintymisestä, tiedottaa Uudenmaan ELY-keskus.
Tielläliikkujilta toivotaan valppautta, ja ongelmallisimmilta tieosuuksilta nopeuksia on...
Turvallisuussuunnitelma ja kotouttamisohjelma Nurmijärvelle
Nurmijärven kunnanvaltuusto päätti vuoden 2022 viimeisessä kokouksessaan 14.12.2022 hyväksyä muun muassa kunnan turvallisuussuunnitelman ja kotouttamisohjelman.
Kuntien turvallisuustyön keskeinen työkalu on paikallinen turvallisuussuunnitelma.
Turvallisuussuunnitelman ja sen pohjalta...
Keski-Uudenmaan hyvinvointialue aloitti toimintansa
Keski-Uudenmaan sote eli Keusoten kuntayhtymä on muuttunut Keski-Uudenmaan hyvinvointialueeksi 1. tammikuuta 2023.
Yksi Suomen merkittävimmistä hallinnollisista uudistuksista astui voimaan vuodenvaihteessa, kun hyvinvointialueet aloittivat varsinaisen toimintansa.
-...
Nurmijärvellä toimii petoyhdyshenkilö
Suomen suurpetokantojen kehitystä seurataan petoyhdyshenkilöverkoston avulla. Yksi heistä toimii Nurmijärven alueella.
Verkoston varmentamat havainnot muodostavat suurpetokantojen arvioinnin perustan.
Petoyhdyshenkilöt ovat vapaaehtoisia, koulutettuja asiantuntijoita, jotka tarkastavat ja...
Uusia vuokra-asuntoja valmistui Klaukkalaan
Nurmijärven Klaukkalaan on valmistunut 77 Avain Asuntojen vuokra-asuntoa osoitteeseen Tilkankuja 2.
Asukkaat pääsivät muuttamaan suunnitellusti 25. marraskuuta uusiin koteihinsa.
Kohteessa on asuntoja laaja kirjo yksiöstä aina...
Graffitiprojekti luvassa alikulkutunneliin Klaukkalaan
Nurmijärven kunta aikoo pilotoida graffitimaalausprojektia Klaukkalantien yhdessä alikulkutunnelissa Klaukkalassa.
Projektin taustalla on valtuustoaloite, jossa esitetään, että nurmijärveläisille nuorille tarjotaan mahdollisuus maalata Klaukkalantien alikulkutunneleiden seinät kunnan...








