Ikäihmiset kokivat Keski-Uudenmaan julkiset sosiaali- ja terveyspalvelut pääosin sujuviksi, mutta pitkät odotusajat palveluissa herättivät tyytymättömyyttä.
Keski-Uudenmaan hyvinvointialue selvitti alueen ikääntyneiden asukkaiden sosiaali- ja terveyspalveluiden käyttöä ja palvelutarpeita. Kysely toteutettiin viime vuoden puolella, eli ennen kuin Suomen uudet hyvinvointialueet aloittivat virallisesti toimintansa.
Kysely lähetettiin postitse kaikille Keski-Uudenmaan hyvinvointialueen eli Keusoten alueen vähintään 70-vuotiaille asukkaille. Keusoten mukaan melkein puolet vastasi kyselyyn.
Heistä useampi myös soitti Keusoteen kertoakseen tarkemmin kokemuksistaan ja kehitysideoistaan.
– Olemme todella kiitollisia asukkaiden aktiivisesta osallistumisesta ja paneutumisesta kyselyymme. Saimme sen avulla runsaasti tietoa alueen ikäihmisten näkemyksistä. Tätä arvokasta tietoa hyödynnämme palveluidemme kehittämisessä, kertoo asiakasohjauksen päällikkö Leena Säkäjärvi tiedotteessa.
Valtaosa, 89 prosenttia kyselyyn vastanneista oli käyttänyt Keusoten palveluita edellisen vuoden aikana.
Käytetyimmät palvelut olivat hoitajan tai lääkärin vastaanotto ja suun terveydenhuolto.
Palvelut koettiin pääosin sujuviksi, tiedottaa Keusote kyselyn tuloksista.
Parhaiten tässä onnistuttiin suun terveydenhuollon palveluissa ja kotiin saatavissa palveluissa, kuten kotisairaanhoidossa.
Molemmissa asioinnin koki sujuvaksi 87 prosenttia palveluita käyttäneistä. Vastaajat antoivat kiitosta erityisesti palveluiden laadusta ja henkilökunnan ystävällisyydestä.
Tyytymättömyyttä palveluissa aiheuttivat erityisesti pitkät odotusajat.
Eniten odotusajat aiheuttivat tyytymättömyyttä akuuttiosastojen ja kotisairaalan palveluita käyttäneissä, joista tyytymättömiä oli 13 prosenttia vastaajista.
Lisäksi tyytymättömyyttä kohdistui muun muassa verkkosivujen käytettävyyteen ja sairaalasta kotiuttamisen prosessiin.
– Vastaajat toivoivat esimerkiksi, että Keusote postittaisi jatkossakin tärkeimmät tiedotteet suoraan kuntalaisten kotiin. Lisäksi pyydettiin huomioimaan ikäihmisten erilaiset mahdollisuudet ja valmiudet sähköisessä asioinnissa, Leena Säkäjärvi kertoo.