Pyöräsuunnistus jatkuu Järvenpäässä, Keravalla ja Tuusulassa
Keravan, Järvenpään ja Tuusulan kunnat käynnistivät 8. heinäkuuta kaikille avoimen pyöräsuunnistuksen, joka huipentuu valtakunnalliseen Pyöräilyviikkoon 28.8.-5.9.2021.
Kerava, Järvenpää ja Tuusula ovat julkaisseet pyöräsuunnistuksen karttoja, joiden...
Ahjon ja Ollilanlammen virkistysalue uudistuu Keravalla
Keravan kaupunki on aloittanut Ahjon ja Ollilanlammen virkistysalueen kunnostustyöt aiemmin valmistuneen yleissuunnitelman mukaisesti.
Ensin kunnostetaan Ollilanlampea kiertävät pitkospuut ja alueen reitistö sekä rakennetaan alueelle kaksi...
Työttömyys väheni Uudellamaalla vuoden takaisesta
Uudenmaan Ely-keskuksen kuntien alueella oli kesäkuun 2021 lopussa yhteensä 112 947 työtöntä työnhakijaa. Heistä ilman työsuhdetta oli 96 760 työnhakijaa ja lomautettuna oli 16...
Keravan Rock In The City keräsi yli 5000 kävijää
Keravan Keskuskoulun kentällä järjestetty festivaali Rock In The City keräsi järjestäjien mukaan reilut 5 000 osallistujaa kahden päivän aikana.
Festivaali pidettiin 30.-31.7.2021.
Ensimmäistä kertaa Keravalla juhlittu...
Pyöriä varastetaan eniten viikonloppuisin
LähiTapiolan vahinkotilastojen perusteella polkupyöriä varastetaan Suomessa eniten kesäaikaan ja erityisesti heinä-elokuun viikonloppuina.
- Pyörävarkaussesonki käy viime vuosien vahinkotilastojemme mukaan heinäkuussa erityisen kuumana. Varkausmäärät ovat olleet...
Tienpidon ja liikenteen suunnitelma valmistui Uudellamaalla
Uudenmaan ELY-keskuksen tienpidon ja liikenteen suunnitelma vuosille 2022-2025 on valmistunut.
Suunnitelma esittelee tienpidon nykytilan ja näkymän tuleville vuosille.
Suunnitelma on laadittu vain digitaalisessa muodossa ja se...
Sininen planeetta ihastuttaa Keravan Sinkan kesässä
Keravan Taide- ja museokeskus Sinkan kesänäyttelyssä sininen väri sitoo yhteen meren pauhun, liikkuvat saaret, toisiinsa virtaavat joet ja Kimmo Kaivannon (1932–2012) ekologisen taiteen.
Mukana on...
Kesämökkeilijöiden kaksoiskuntalaisuus veisi verotuloja Uudeltamaalta
Mikäli kesämökkeilijät maksaisivat kaksoiskuntalaisina osan kunnallisveroistaan mökkipaikkakunnalleen, hyötyisivät eniten Itä- ja Keski-Suomen, Lapin sekä Hämeen seudun maakunnat. Uusimaa jäisi muutoksessa tappiolle ja Länsi-Suomessa vaikutukset...
Speed dating -sinkkuristeily Tuusulanjärvelle
Tuusulanjärvellä aiotaan järjestää ennenkokematon Tuusulanjärven sinkkuristeily 24. heinäkuuta 2021.
Tuusulanjärven sinkkuristeily on osa Tuusulan Rakkauden taidetta -teemavuotta.
Aiemmin keväällä Tuusulan kunta järjesti kilpailun, jossa arvottiin Unelmien...
Etelä-Suomen matkailuun uusi varauspalvelu
Etelä-Suomen kunnat ja matkailuyrittäjät ovat luoneet yhteisen varausalustan nettiin palvelemaan matkailijoita.
Kesäkuussa 2021 julkaistussa Bookingpointissa majoitusten, kuljetusten, välinevuokrausten, tapahtumalippujen, retkien ja palveluiden varaaminen tapahtuu yhdestä...









