Taivallahden peruskoulu ajoittaa lauantaikoulupäivänsä Meklun katujuhliin

Meklun katujuhlat ovat herättäneet jo hyvissä ajoin laajaa kiinnostusta Töölön seudulla. Meklun katujuhlissa 11. toukokuuta juhlitaan sitä, että Mechelininkadun kaksi vuotta kestänyt katuremontti on valmistunut....

Asunnot ja urheiluhallin yhdistävä valtava Arcadahallen on avattu

Arabianrannan ja Kalasataman yhteisellä kampusalueella on avattu erikoinen rakennus, Arcadahallen. Rakennuksen alimmissa kerroksissa on opiskelija-asuntoja ja niiden yläpuolella sijaitsee iso liikuntakeskus, jossa on muun muassa...

Lapaset roikkuvat puussa: Kiertotaloutta Sörnäisissä?

Merihaan kerrostalojen kupeessa Sörnäisten rantatiellä on ollut koko talven ajan puu, jossa roikkuu talvilapasia, villasormikkaita ja muita hansikkaita. Ne on ripustettu oksiin pyykkipojilla. Ohikulkijat eivät...

Aalto-yliopiston johtajakoulutus säilyy Töölössä

Perinteikäs kauppakorkeakoulu on muuttanut Etu-Töölöstä Espoon Otaniemeen helmikuussa, mutta kauppakorkeakoulun komeaa päärakennusta ei ole tarkoitus jättää tyhjilleen. Aivan kaikki Aalto-yliopiston toiminnot eivät lähde Töölöstä...

Uusi Iloinen Teatteri räväyttää uudella kevätrevyyllä – mukana Sinikka Sokka

Perinteikkään helsinkiläisen Uuden Iloisen Teatterin kevätkauden 2019 ilottelu on Herkkua kuin heinänteko -revyy. Linnanmäen Peacock-teatterissa UIT:n revyyssä nähdään sketsikohtausten lomassa laulu- ja tanssinumeroita. UIT:n kevätkauden esityksessä on mukana teatteritaiteen pitkänlinjan...

ToPo Miehet taipui HBA:lle

HBA-Märsky selvitti tiensä semifinaaleihin erittäin vakuuttavin ottein otteluvoitoin 3-0. Helsingin hegemonia playoff-sarjasta selvisi voittajana HBA-Märsky, joka pystyi pitämään korkean tasonsa ottelusta toiseen. Munkkalaisilta löytyi jokaisessa...

Lisää asuintaloja rakenteilla Laajasalon tulevalla kaupunkibulevardilla

Laajasalontien varteen rakennetaan parhaillaan lisää asuinkerrostaloja, vaikka Laajasalontien muuttaminen kaupunkibulevardiksi alkanee vasta ensi vuonna. Laajasalontien ja Isosaarentien väliselle alueelle tulee nyt Helsingin kaupungin vuokra-asuntoja. Kohteen...

Kontulan palvelukeskus kasvaa uudella vanhusten palvelutalolla

Bussilinjan 94A päätepysäkin ja Kontulan monipuolisen palvelukeskuksen vieressä rakennetaan parhaillaan vanhusten ryhmäkoteja. Tontti sijaitsee osoitteessa Kotikonnuntie 14B. Lähellä sijaitsee Vesalan pientaloaluetta. Tontille rakennettava tehostetun hoidon...

Reimarlasta pääsee taas kohta halvemmalla lipulla Mäkkylän aseman kautta

Reimarlan kaupunginosan itäisimmissä osissa asuvat helsinkiläiset voivat jälleen vuosien tauon jälkeen käyttää lähintä juna-asemaansa matkoillaan keskustaan ilman, että täytyy ostaa kallista seutulippua. HSL:n lippu- ja...

Uuden ruokakaupan kaavoitus herättää laajaa vastarintaa Länsi-Pakilassa

Länsi-Pakilan Kyläkunnantien liike- ja toimistorakennuksen kaavaehdotuksesta on jätetty jopa 29 muistutusta. Näistä yhdessä muistutuksessa on allekirjoittajana seitsemän henkilöä. Helsingin kaupungille toimitettujen muistutusten mukaan kaavaratkaisu on...