Laajasalon ensimmäiset ratikkakiskot laskettiin maahan
Toukokuun viimeisenä päivänä elettiin merkittäviä hetkiä, kun Kruunusillat-raitiotien kiskojen asennus alkoi Laajasalon Kruunuvuorenrannassa.
Kyseessä on ensimmäiset raitiotiekiskot sekä Kruunusillat-hankkeelle että koko Laajasalolle. Saarella ei ole...
Toriterassi avattiin Hietalahdessa – kirpputori teki paluun
Hietalahden toria elävöitetään tänä kesänä uutuudella toriterassilla sekä legendaarisella kirpputorilla, joka on tehnyt paluun viikonloppuihin.
Hietalahden toriterassi avautui 4. kesäkuuta.
– Hyvää ruokaa ja juomaa, ihania...
Merisataman saariin luvassa uutta rakentamista
Helsingin kaupunginvaltuusto hyväksyi toukokuun kokouksessaan Kaivopuiston, Ullanlinnan ja Eiran edustan vesialuetta koskevan asemakaavamuutoksen.
Kaavamuutos koskee Merisataman ympäristön uimaranta-, lähivirkistys- ja vesialueita sekä venesatamaa. Mukana ovat...
Pyöräväyliä uudistetaan Lauttasaaren sillan lähellä
Helsingin kaupunki uudistaa liikennejärjestelyjä Lauttasaarentiellä Meripuistotien ja Lauttasaaren sillan välillä.
Työt kestävät noin vuoden.
Helsingin kaupungin mukaan uudistuksessa parannetaan pyöräilyn ja jalankulun järjestelyjä Lauttasaarentiellä.
Meripuistotien ja Lauttasaaren...
Jätkäsaari saa toisen oranssin kävelysillan
Jätkäsaaren Länsisatamankadun ylikulkusillan valmistavat rakennustyöt ovat käynnistyneet.
Itse kävelysillan erikoisen näköinen teräsristikko asennetaan paikoilleen kuitenkin vasta heinäkuussa 2023.
Jalankulun ja pyöräilyn ylikulkusilta yhdistää valmistuttuaan Hyväntoivonpuiston pohjois-...
Leffojen Kallio esillä näyttelyssä
Rikoksen ja rakkauden kaduilla -näyttely vie leffojen ja tv-sarjojen Kallioon.
Helsingin kaupunginmuseon uusin näyttely Hakasalmen huvilassa esittelee kuvitteellisen Kallion, jossa on langettu rikoksen poluille, rakastettu...
Kaupunki: vältä uimista Marjaniemen uimarannalla
Viime kesän tapaan Helsingin kaupunki on antanut suosituksen välttää uimista Marjaniemen uimarannalla myös tänä kesänä.
Helsingin uimarantakausi on alkanut. Helsingissä on 25 yleistä uimarantaa. Uimarannat...
Rantapelastajat päivystävät Helsingin uimarannoilla
Helsingin uimarantakausi on alkanut.
Helsingissä on 25 yleistä uimarantaa. Uimarannat sijaitsevat pääosin merenrannoilla. Suurilla yleisillä uimarannoilla on järjestetty rantavalvonta.
Uimarannoilta otetaan säännöllisesti vesinäytteitä ajalla 1.6.−31.8.2022 ja...
Savonkadun molemmin puolin suunnitellaan rakentamista
Pasilan ja Alppilan rajalla sijaitsevan Savonkadun tienoo saattaa mullistua merkittävästi tulevaisuudessa.
Helsingin kaupunki tavoittelee Savonkadusta kantakaupunkimaisen tiivistä, toimitilavaltaista aluetta kadun molemmin puolin. Nykyiselle Alppilan asuinalueelle...
Itä-Helsingissä työskentelevä kanttori: kirkkomusiikki voi yllättää
Itä-Helsingin kirkoissa järjestetään jälleen tänä kesänä ilmainen konserttisarja Metrolla musiikkiin.
Monenlainen musiikki voi synnyttää rauhaa tai pyhyyden kokemusta.
– Vaikka juuri kirkkomusiikki tai klassinen musiikki ei...








