Stadin Silakkamarkkinoilla 80 000 kävijää
Stadin Silakkamarkkinoita vietettiin tuttuun tapaan Kauppatorilla lokakuun ensimmäisellä viikolla 1.–7.10.
Tapahtumassa vieraili yhteensä arviolta 80 000 kävijää, tiedottaa Helsingin tapahtumasäätiö.
Silakkamarkkinoilla oli runsaasti silakkatuotteita myyviä kalastajia...
Raitiolinjan 1 viikonloppuliikenne Eiraan lakkautettiin
Useiden raitiolinjojen pitkäaikaiset poikkeusreitit päättyivät 2. lokakuuta.
Samalla raitiovaunuliikennettä lisättiin Jätkäsaaressa ja karsittiin Eirassa ja Punavuoressa.
HSL on lopettanut raitiolinjan 1 viikonloppuliikenteen Punavuoren keski- ja eteläosiin...
Lähes kolmannes on vähentänyt raitiovaunuilla matkustamista
HSL on julkistanut viime keväänä tekemänsä raitiovaunukyselyn tuloksia.
Kyselyn 11 000 vastaajasta 30 prosenttia sanoo vähentäneensä raitiovaunulla matkustamista verrattuna koronaa edeltäneeseen aikaan.
Raitiovaunulla matkustamista vähentäneistä...
Kulttuurikasarmista toivotaan keskustan uutta vetonaulaa
Helsingin entiselle linja-autoasemalle Kampissa saneerattava Kulttuurikasarmi on nyt harjakorkeudessaan.
Elokuvateatterin, ravintoloiden, tapahtumatilan, paviljongin ja esiintymislavan käsittävä kokonaisuus avautuu yleisölle marraskuussa.
- Mittava rakennushanke on loppusuoralla ja...
Ilmansuojelu ja meluntorjunta samaan suunnitelmaan Helsingissä
Helsingin kaupunki valmistelee parhaillaan uutta ilmansuojelu- ja meluntorjuntasuunnitelmaa vuosille 2024–2029.
Ilmansuojelu- ja meluntorjuntasuunnitelmaa (ILME) valmistellaan nyt ensimmäistä kertaa yhtenä suunnitelmana, sillä ilmansuojelu ja meluntorjunta linkittyvät...
Helsinki ylivoimaisesti suosituin asumisoikeusasunnon toivekunta
Asumisoikeusasuntojen hakemiseen tarvittavien järjestysnumeroiden haku uudistui Suomessa 1. syyskuuta alkaen niin, että järjestysnumero haetaan kuntien sijaan Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus ARA:sta.
ARA tiedotti jo 7....
Helsingin uusi maamerkki alkaa nousta merenpinnan yläpuolelle
Valmistuttuaan Kruunuvuorensilta päihittää korkeudellaan kaikki Helsingin tornitalot.
Kruunuvuorensillan työmaalla koettiin 7. syyskuuta merkittävä hetki, kun vuorossa oli sillan keskituen eli pylonin jalustan ensimmäisen osan...
Konservoitu jättimursu sai uuden kodin Töölöstä
Yleisö pääsee näkemään täytetyn ja poikkeuksellisen suurikokoisen mursun 19. syyskuuta alkaen Luonnontieteellisessä museossa Arkadiankadulla.
Suomenlahdelle kesällä 2022 eksyneen ja kovan kohtalon kokeneen mursun uusi koti...
Puistobileet on kasvava ilmiö
Koulujen alettua, eri puolilta pääkaupunkiseutua tulevat nuoret kokoontuvat suurina joukkoina Helsingin puistoihin. Puistobileet on kasvava ilmiö, joka kestää noin 610 viikkoa eli elo-lokakuun ajan...
Kaivopuisto yhä valkoposkihanhien suosikkialue
Pääkaupunkiseudun valkoposkihanhien kokonaismäärä kasvoi heinäkuussa 2023 hieman edelliskesään nähden, mutta poikasten määrä väheni.
Asiasta tiedottaa Suomen ympäristökeskus, joka seuraa valkoposkihanhien määrien ja pesimäkannan kehitystä yhdessä...









