Verenluovutusbussi starttaa pääkaupunkiseudulla

Verta voi pian luovuttaa Veripalvelun toimipisteiden ja verenluovutustilaisuuksien lisäksi myös aivan uudenlaisessa ympäristössä, Verenluovutusbussissa.

Varta vasten verenkeräykseen suunniteltu linja-auto kiertää pääkaupunkiseudulla, ja se tarjoaa uudenlaisen mahdollisuuden tavoittaa verenluovuttajia.

Bussi käy esimerkiksi työpaikoilla, oppilaitoksissa sekä yleisluovutuspaikoissa kuten kauppakeskusten läheisyydessä. Luovutusten aikana bussi ei liiku.

Verenluovutusbussi vahvistaa luovutusverkostoa pääkaupunkiseudulla.

Uudella bussilla halutaan päästä mahdollisimman lähelle ihmisiä ja tehdä verenluovuttamisesta entistä helpompaa, kertoo Etelä-Suomen liikkuvan Veripalvelun päällikkö Pirjo Grön tiedotteessa.

– Verenluovutusbussi mahdollistaa luovutusten järjestämisen sellaisissa paikoissa, joista ei ole aiemmin löytynyt sopivia luovutustiloja tai esimerkiksi yrityksissä, joissa ei ole ollut tarpeeksi luovuttajia perinteistä, yrityksen omissa tiloissa järjestettävää luovutustilaisuutta varten.

Ensimmäinen verenluovutus ei toistaiseksi ole mahdollista Verenluovutusbussissa, mutta ensikertalaiset voivat kuitenkin mennä tutustumaan luovutusprosessiin sekä antamaan verinäytteen veriryhmämääritystä varten.

– Niin ensimmäistä luovutusta harkitsevien kuin konkareidenkin toivotaan varaavan ajan ja täyttävän terveyskyselyn etukäteen. Henkilökunta ohjaa ensikertalaisia varsinaisen verenluovutuksen varaamisessa kiinteään toimipisteeseen tai verenluovutustilaisuuteen, kerrotaan tiedotteessa.

Bussi liikkuu aluksi pääkaupunkiseudulla 3–4 päivänä viikossa. Aikataulut ja ajanvaraus löytyvät osoitteesta verenluovutusbussi.fi.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.