Lassilassa 80-luvun toimistotalo purkuun asuntojen tieltä
Pohjois-Haagan rautatieaseman lähelle Lassilaan on luvassa uusia asuinkerrostaloja. Samalla toimistotilojen määrä vähenee.
Helsingin kaupunginvaltuusto hyväksyi 6. lokakuuta 2021 Laurinmäenkuja 3:n ja Sentnerikuja 2 ja 4:n...
Länsi-Helsingin kaupunkibulevardi työntää ilmajohdot maan alle
Helsingin kaupunki suunnittelee Vihdintien ja Huopalahdentien ympärille uusia asuinalueita osaksi Haagaa, Munkkiniemeä ja Pitäjänmäkeä.
Uuteen kaupunkibulevardiin liittyvä tuleva rakentaminen edellyttää alueella sijaitsevien Helen Sähköverkon suurjännitteisten...
Tallinnan matkakuvia esillä Helsingin kaupunginmuseossa
Helsingin kaupunginmuseossa on avautunut 15. lokakuuta 2021 erikoinen näyttely. Esillä on helsinkiläisten ottamia matkakuvia Tallinnasta 1980-luvulta tähän päivään asti.
Armas Tallinna – tarinoita naapurista -näyttely...
Kiinteistökustannukset ovat nousseet Helsingissä
Kiinteistöliiton valtakunnallisen Indeksitalo-selvityksen mukaan kuntakohtaiset kiinteistökustannukset ovat nousseet tänä vuonna enemmän kuin vuonna 2020.
Muun muassa kaukolämmön, veden ja kiinteistöveron muodostamia, kunnissa päätettäviä, maksuja seuraavassa...
Ekaluokkalaisille kirjalahja kirjastosta
Helmet-kirjastot antavat yhteistyössä kustantajien kanssa kaikille peruskoulunsa aloittaville pääkaupunkiseudun ekaluokkalaisille kirjalahjan lukuvuonna 2021–2022.
Ekaluokkalaiskampanjalla halutaan rohkaista pieniä lukijoita tarttumaan kirjaan ja luomaan mukavia lukumuistoja myös yhdessä...
Länsi-Helsingissä äänestetään kymmenistä OmaStadi-ehdotuksista
Helsinkiläisten asuinympäristöjen parantamiseen tähtäävä OmaStadi-yleisöäänestys on tarkoitus järjestää lokakuussa 2021.
OmaStadi on Helsingin tapa toteuttaa osallistuvaa budjetointia ja yksi väylä kaupunkilaisille vaikuttaa kaupungin palveluihin ja...
HSL tekee lippulajitutkimusta
HSL tekee tänä syksynä lippulajitutkimusta 3. joulukuuta asti. Tutkimusta tehdään metrossa, lähijunissa ja raitiovaunuliikenteessä.
HSL selvittää tutkimuksen avulla, mitä lippuja joukkoliikenteen asiakkaat käyttävät ja missä...
Matalan kynnyksen Mieppi avattiin Haagassa
Matalan kynnyksen mielenterveyspalvelu Mieppi on avattu Helsingin kaupungin läntisen aikuissosiaalityön toimitiloissa Haagassa osoitteessa Hopeatie 6.
Mieppi tarjoaa maksutonta ja luottamuksellista keskustelutukea ilman lähetettä aikuisille sekä...
Ilouutinen politiikkaa seuraaville
Politiikkaa seuraaville ilouutinen: kesäkuussa valittujen kunnanvaltuustojen uusi kausi on alkanut! Helsingissä kaupunginvaltuuston puolueiden paikkamäärissä tapahtui pientä muutosta, mutta ei ryhmien suuruusjärjestyksessä. Ensimmäisessä kokouksessaan 2.8....
Hoas valittiin vuoden rakennuttajaksi 2021
Kiinteistö- ja rakennusalan yhdistys RAKLI ry on valinnut Vuoden rakennuttaja -palkinnon saajaksi vuonna 2021 Helsingin seudun opiskelija-asuntosäätiön Hoasin.
Yhdistys perustelee valintaansa muun muassa sillä, että...








