Kumtähdenkentän peruskorjaus jatkuu ensi syksyyn saakka

Kokonainen puisto on suljettu pois käytöstä peruskorjauksen vuoksi Arabian kauppakeskusta vastapäätä. Hämeentien varressa sijaitseva Kumtähdenkenttä on aidattu korkealla verkkoaidalla joka puolelta. Puiston peruskorjaus jatkuu...

Myös Pasilan uuteen asemahalliin tulee kahviloita ja kauppoja

Mall of Triplan kauppakeskus avataan 17. lokakuuta. Myös samaan aikaan avautuvalla Pasilan uudella rautatieasemalla on runsaasti liiketiloja. Eli kauppoja ja kahviloita on luvassa myös...

Töölönlahden Musiikkitalossa pidetään myös iso määrä taidenäyttelyitä

Harva ehkä tietää, että Töölönlahden alueella sijaitseva Musiikkitalo on myös taidenäyttelyiden pitopaikka. Tuorein on huhtikuun alussa avautunut valokuvanäyttely ”Kerroksia”. Musiikkitalossa järjestetään keskimäärin kuudesta kymmeneen taidenäyttelyä...

Taivallahden peruskoulu ajoittaa lauantaikoulupäivänsä Meklun katujuhliin

Meklun katujuhlat ovat herättäneet jo hyvissä ajoin laajaa kiinnostusta Töölön seudulla. Meklun katujuhlissa 11. toukokuuta juhlitaan sitä, että Mechelininkadun kaksi vuotta kestänyt katuremontti on valmistunut....

Asunnot ja urheiluhallin yhdistävä valtava Arcadahallen on avattu

Arabianrannan ja Kalasataman yhteisellä kampusalueella on avattu erikoinen rakennus, Arcadahallen. Rakennuksen alimmissa kerroksissa on opiskelija-asuntoja ja niiden yläpuolella sijaitsee iso liikuntakeskus, jossa on muun muassa...

Lapaset roikkuvat puussa: Kiertotaloutta Sörnäisissä?

Merihaan kerrostalojen kupeessa Sörnäisten rantatiellä on ollut koko talven ajan puu, jossa roikkuu talvilapasia, villasormikkaita ja muita hansikkaita. Ne on ripustettu oksiin pyykkipojilla. Ohikulkijat eivät...

Kirkonkylän tekojäärata houkutteli yli 60 000 kävijää

Nurmijärven Kirkonkylän tekojääradan talvikausi päättyi 17. maaliskuuta. Nurmijärven kunnan tiedotteen mukaan tekojääradalla kävi kauden aikana noin 62 000 luistelijaa. Kävijähuippu oli joulukuussa, jolloin luistelijoita oli...

Aalto-yliopiston johtajakoulutus säilyy Töölössä

Perinteikäs kauppakorkeakoulu on muuttanut Etu-Töölöstä Espoon Otaniemeen helmikuussa, mutta kauppakorkeakoulun komeaa päärakennusta ei ole tarkoitus jättää tyhjilleen. Aivan kaikki Aalto-yliopiston toiminnot eivät lähde Töölöstä...

Uusi Iloinen Teatteri räväyttää uudella kevätrevyyllä – mukana Sinikka Sokka

Perinteikkään helsinkiläisen Uuden Iloisen Teatterin kevätkauden 2019 ilottelu on Herkkua kuin heinänteko -revyy. Linnanmäen Peacock-teatterissa UIT:n revyyssä nähdään sketsikohtausten lomassa laulu- ja tanssinumeroita. UIT:n kevätkauden esityksessä on mukana teatteritaiteen pitkänlinjan...

Asuntojen kaavoitus Järvenpään entisen rakettitehtaan alueelle alkaa

Järvenpäässä aiotaan rakentaa pientaloja keskustan tuntumaan entisen rakettitehtaan tontille ja nykyisen Järvenpään Taidetalon ympärille. Alue sijaitsee Vanhankyläntien varressa, Tuusulanjärven pohjoispäässä. Alueen suunnittelu- ja tontinluovutuskilpailun on voittanut Talokolmikko Oy:n...