Veteraanipuisto Tuusulaan
Tuusulan kunta aikoo perustaa veteraanipuiston Hyrylän alueelle. Kunnanhallitus päätti joulukuussa, että kunta valmistelee veteraanipuiston suunnittelun ja toteutuksen.
Veteraanipuiston avulla kunnioitetaan sotien tuusulalaisveteraanien saavutuksia. Lisäksi puisto...
Tuusulanjärvi sai nettisivut
Tuusulanjärven ja jokilaakson alueen uusien verkkosivujen tarkoituksena on tehdä näkyväksi monimuotoinen kehittämistyö. Sivuja päivitetään säännöllisesti, ja sieltä löytyvät ajankohtaiset järvikuulumiset sekä palvelu- ja tapahtumavinkit.
Tuusulanjärven...
Osallistuvan budjetoinnin äänestys on käynnissä Tuusulassa
Tuusulan kunnan osallistuvan budjetoinnin eli tuttavallisemmin osbun äänestys on käynnissä 4.-31.tammikuuta 2021. Kuntalaiset voivat äänestää sähköisesti vuorokauden ympäri tai henkilökohtaisesti äänestyspisteissä.
- Tammikuussa alkavassa osallistuvan...
Mikael Sandberg palaa Munkkaan
Uuden vuoden kunniaksi voimme ylpeänä kertoa uudesta pelaajasopimuksesta. 29-vuotias Mikael Sandberg siirtyy ToPon riveihin loppukaudeksi.
Sandberg palaa ToPon riveihin lähes kymmenen vuoden tauon jälkeen. ”Sahlbergin...
Vuoden Järvenpääläinen on nuori tulevaisuudenlupaus
Vuoden Järvenpääläiseksi on valittu Akseli Saurama. Järvenpäässä koko ikänsä asunut ja Järvenpään Kehäkarhuja edustava Saurama kruunattiin marraskuussa Wako Pro potkunyrkkeilyn Euroopan Mestariksi.
”Valinta tuli minulle...
Tulostuspalvelu loppuu Korson Lumon kirjastossa
Tulostuspalvelun lopettaminen kolmesta kirjastosta on osa Vantaan kaupungin säästöohjelmaa.
Korson Lumon, Tikkurilan ja Myyrmäen kirjastojen tulostuspalvelu lopetetaan 1. tammikuuta 2021 alkaen. Myyrmäen ja Tikkurilan kirjastojen...
Vantaa keskittää Kielotien uuteen toimistotaloon 800 työntekijäänsä
Vantaan kaupungin uuden toimitalon kaavoitus Tikkurilan keskustaan osoitteeseen Kielotie 13 etenee. Kaupunkisuunnittelulautakunta päätti esittää kaavamuutoksen kaupunginhallituksen ja kaupunginvaltuuston hyväksyttäväksi.
Tontilta on purettu vuonna 1974 valmistunut...
Vantaan hoivakoteja mukana uudessa televisiosarjassa
Televisiossa alkaa 5. tammikuuta 2021 uusi Toivesäveliä-sarja, jonka tekemiseen on osallistunut Vantaan hoivakotien senioreita.
Vantaan hoivakotien asukkaat lähettivät ohjelmasarjaan musiikkitoiveita sekä terveisiä omaisille ja ystäville....
Kysymystulva Nurmijärven jätehuollosta – vastaukset nettivideolla
Nurmijärven kunta pyysi kuntalaisilta jätehuoltoon liittyviä kysymyksiä. Vastaukset esitetään videolla, joka löytyy kunnan nettisivujen Siistiksi-teemasivulta.
Muutoksen tuulet ovat puhaltaneet Nurmijärven jätehuollossa. Kunta liittyi vuoden 2019...
Vantaan Varia on saanut uuden lentokoneen
Vantaan kaupunki on hankkinut ammattiopisto Varian opetuskäyttöön uuden lentokoneen. Varian logoin teipattu kone saapui Helsinki-Vantaan lentokentälle 16. joulukuuta 2020.
Vantaan kaupungin omistama ammattiopisto Varia järjestää...







